OTTELU HAUPAA VASTAAN ALOITTIKIN PELIKAUDEN

19.10.2014

Palaveri ennen peliä
Palaveri ennen peliä
Pekka Juntunen hoivasi Jere Paalasen nilkan kuntoon.
Pekka Juntunen hoivasi Jere Paalasen nilkan kuntoon.

Lauantai-illan pelitapahtuma HauPa:a vastaan aloitti FC OPA:n futsalkauden voitokkaasti.

FC OPA valmistautui otteluun poikkeuksellisesti pitämällä ensin normaalivuorolla harjoituksen. Parin tunnin lepo ja harjoitusottelu HauPa:a vastaan.

Ottelu oli ehkä kaikkein merkittävin HauPa:n uudelle valmentajalle Riku Haatajalle, joka oli vielä viime kaudella FC OPA:n kakkosvalmentaja.

Ottelun ensimmäiset reilu viisi minuuttia mentiin päästä päähän, mutta vaarallisiin paikkoihin ei päästy kuin vasta noin 10 minuutin kohdalla. Tulostaululle asti päätyneiden yritysten sarjan aloitti FC OPA:n miehistöön liittynyt Heikki Viia, joka viimeisteli ottelun avausmaalin toisen tulokkaan, Antti Viitaluoman, syötöstä.

Toisella puoliajalla tehtiin yhteensä neljä maalia, josta kolme merkittiin FC OPA:lle ja yksi HauPa:lle. Uusista pelaajista itsensä tilastoihin merkitsivät V:llä alkaneiden lisäksi syöttöpisteellä Jere Paalanen ja Alireza Rasuli.

Seuraava ottelu joukkueella on jo tiistaina, jolloin autojen keulat suunnataan kohti Raahea.

Kuvat: Lauri Juntunen

La 18.10.2014 Oulunsalon palloiluhalli, harjoitus

HauPa - FC OPA

13.47 0-1 Heikki Viia (Antti Viitaluoma)

29.14 0-2 Aleksi Paltamaa (Alireza Rasuli)

31.48 1-2 Lauri Haipus (Ari-Pekka Mansikkamäki)

41.30 1-3 Retu Värri (Jere Paalanen)

49.55 1-4 Joonas Pekkala (Retu Värri)

Erotuomari: Sami Väntti

FC OPA:

Hilli Pasi (mv)

Junkkari Niko

Kiljander Sakari

Kivekäs Hannes

Paalanen Jere

Paltamaa Aleksi

Pekkala Joonas

Pietikäinen Mikko

Rasuli Alireza

Seppä Jussi (vmv)

Viia Heikki

Viitaluoma Antti

Värri Retu

 

 

 

 

0+1

1+0

1+0

 

0+1

 

1+0

0+1

1+1