HARJOITUSOTTELUSSA TAHDON VOIMALLA TULOKSEEN
23.2.2014
FC OPA pelasi kilpailukauden jälkeen harjoitusottelun Futsal Oulu Open Tähdistöä (FOOT) vastaan. Voitto tuli rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 3-3 (2-0) RP 2-3. FC OPA lähti otteluun hieman vajavaisena ja maalivahtia etsittiin vielä lauantai-iltana. Lopulta maalin suulle löytyi Jesse Majava, joka hoiti oman tonttinsa miehekkäästi. Toinen uusi pelaaja oli MetroStarsissa kolmosen voittoa juhlinut Tomi Toukola, joka löysi nopeasti roolinsa kentällä vaikka se oli aivan toisenlainen kuin mihin hän oli tottunut. Peli alkoi FC OPA:n pallon hallinnalla, se jatkui pallon hallinnalla ja päättyi pallon hallintaan. Aika ajoin vastustaja pääsi iskemään vastahyökkäyksistä, mutta pitkiin hyökkäykseen se ei kyennyt. Tähdistössä pelasi useita kakkosessa kuluneella kaudella esiintyneitä pelaajia ja muutamalla oli kokemusta myös liigasta. Silmiinpistävin ero joukkueiden välillä oli Tähdistön eduksi fyysisyys ja OPA:n eduksi pallon hallinta sekä selkeä ajatus pelistä. Tähdistö pelasi enemmän vaistonvaraisesti kuin suunnitellusti. Ensimmäisen puoliajan alun FC OPA pyöritti ja Tähdistä puolusti. Ennen avausmaalia Ville Halonen osui kahdesti ylärimaan ja maalipaikat olivat myös Sakari Kiljanderilla ja Tomi Toukolalla. Ensimmäisen oikean hyökkäyksen Tähdistö sai 7. minuutilla. Toinen isku päättyikin sitten maaliin kun Josey Dziadulewicz liukui pallon maaliin Esa Juusolan loistavasta poikittaissyötöstä. Maalin jälkeen FC OPA loi kolme maalintekopaikkaa, jotka kuitenkin jäivät tuloksettomiksi. ja niinhän siinä sitten taas kävi, että vastustaja rankaisi ja puoliajalle mentiin 2-0 tappioasemassa. Toinen puoliaika jatkui kuten ensimmäinenkin: FC OPA pyöritti ja loi maalipaikkoja, joista neljäs toi tulosta ajassa 31:18. Matias Juntunen viimeisteli Ville Halosen syötöstä. Iloa ei riittänyt kuitenkaan kovin kauan, sillä reilun puolen minuutin jälkeen tapahtunee palon menetyksen tuloksena tulostaululla oli lukemat 3-1. Tämän jälkeen alkoi FC OPA:n hurjin pommitus. Laukaukset menivät kuitenkin Tähdistön maalivahdille, joka oli joukkueensa paras pelaaja, tai ohi. Välillä onnistui Tähdistökin osumaan kerran OPA:n maalin ylärimaan kulmapotkun jälkitilanteesta. Ajassa 43:05 valmentajana toiminut Riku Haataja otti aikalisän ja FC OPA jatkoi peliä viidellä kenttäpelaajalla. Tilanteita luotiin jälleen runsaasti ja palkinto tuli reilun kolmen minuutin jälkeen. Ilja Remes ja Retu Värri mursivat Tähdistön muurin ajassa 46:42 ja puolitoista minuuttia myöhemmin onnistuivat Tomi Toukola ja Sami Kuronen. Peliajan päättyessä taululla olivat numerot 3-3 ja mentiin rangaistuspotkukilpailuun. Kilpailun ainoa epäonnistuminen sattui Tähdistön toiselle laukaisijalle ja kun Sakari Kiljander viimeisenä laukaisijana onnistui, jäi voitto FC OPA:n laariin. Ottelu oli mielenkiintoinen tapahtuma ja siinä esiintyi muutamia mielenkiintoisia pelaajia, jotka olisi mielenkiintoista saada FC OPA:n kevät- ja kesäharjoituksiin, kun valmistaudutaan seuraavaan kauteen. Kuvat: (C) 2014, Kari Väre Lisää kuvia kuvapankissa TILASTOT
FC OPA
|