UUSI VUOSI ALKAA RETROILULLA

4.1.2013


Elämä palailee pikkuhiljaa uomiinsa. Joulu sekä uusi vuosi on vietetty ja vuodenvaihteen juhlista on jäljellä enää loppiainen, mutta se on tällä kertaa tavallinen sunnuntai muiden joukossa.

Pyhien loppuminen ja paluu arkeen tarkoittaa myös paluuta töihin. RetroStarsin osalta se merkitsee kenkien vetämistä jalkaan ja kauden toiseksi viimeisen futsal-turnauksen pelaamista.

RetroStars ja muut Nelosen joukkueet pelaavat lauantaina Nallisportissa. Retro kohtaa Herkku-Papat klo 15:00 ja FC Nets/2:n klo 18:00.

RetroStarsin alkukausi on sujunut kohtuullisen mallikkaasti. Oman pään päästetyt alkavat muistuttaa jo inhimillisiä lukemia, mutta maalinteon jalossa taidossa riittää vielä kehitettävää.

RetroStars on kokenut tähän mennessä 33 takaiskua, mikä tarkoittaa keskimäärin 8,25 päästettyä maalia ottelua kohden. Parannus on huikea verrattuna ensimmäisen toimintavuoden 19,25:een.

Sen sijaan tällä tahdilla tehtyjen maalien määrä polkee paikallaan - pahimassa tapauksessa ottaa jopa askeleen taakse päin. Viime kauden ennätysvuosi tuotti seitsemässä ottelussa yhdeksän maalia - keskimäärin 1,29 ottelua kohden. Nyt neljän ottelun viisi maalia tietävät keskiarvoa 1,25.

Toki tehtyjen maalien osalta kauden herkullisin kohtaaminen on vielä edessä. RetroStars kohtaa FC Piuhan vasta sarjan toiseksi viimeisessä ottelussaan. Siinä on toivottavasti luvassa parannusta myös hyökkäyspeliin.

Tämän viikonlopun otteluissa tärkeintä on edelleen pitää huoli Jarkko Sankalan vartioiman maalin puhtaudesta mahdollisimman pitkälle. Vastassa on nimittäin kaksi joukkuetta sarjan kärkipään vanavedestä.

Puolustuksen kautta tapahtuvasta pelaamisesta on syytä pitää kiinni, vaikka viime kausi päättyikin FC Nets/2:sta vastaan silloiseen kautta aikain parhaaseen tulokseen.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

 

Herkku-Papat

     
08.11.2011 Viitonen RetroStars - Herkku-Papat 0-26 (0-13)
15.01.2012 Viitonen RetroStars - Herkku-Papat 2-12 (2-7)

FC Nets/2

     
19.02.2012 Viitonen FC Nets/2 - RetroStars 4-0 (0-0)