RETROSTARS KAATUI SAAPPAAT JALASSA

16.12.2012

Hannu Flygare tuulettaa.
Hannu Flygare tuulettaa.
Jussi Seppä piipahti lainareissulla Retrossa.
Jussi Seppä piipahti lainareissulla Retrossa.
Tiukkaa vääntöä miesten ja nuorten kesken.
Tiukkaa vääntöä miesten ja nuorten kesken.
Tapani Huhta tarvitsee kaksi päällystakkia.
Tapani Huhta tarvitsee kaksi päällystakkia.

RetroStars - FC Köyhät 3-9 (1-5), AS Moon - RetroStars 13-1 (5-0): Raportti, tilastot, kuvat.

Eteen päin on menty, kommentoisi Antti Muurinen retrolaisten peliesityksiä joulun alun turnauksesta. RetroStars ei päässyt taaskaan pisteille, mutta poistui pää pystyssä Nallisportin areenalta hävittyään FC Köyhille 3-9 (1-5) ja AS Moon/2:lle 1-13 (0-5).

Kaivattuja ennätyksiäkin saatiin korjailtua - tosin rimaa hipoen ja vanhaa vain sivuten. Ensimmäisessä ottelussa nimittäin RetroStars teki kolme maalia, mikä sivuaa yhdessä ottelussa tehtyjen maalien ennätystä. Joukkue on tehnyt kahdesti aikaisemmin saman määrän osumia vastustajan verkkoon. Ne tapahtuivat edustusjoukkuetta (09-10) ja FC Piuhaa (11-12) vastaan.

RetroStars pelasi hienon ottelun FC Köyhiä vastaan ja pystyi laittamaan vastustajaa välillä tiukoillekin eikä maaliennätyksen syntyminen ollut kaukana. Yksi kuti osui tarkasti tolppaan ja yhdessä Retron nopeasti rakentamassa 3 vs 1 -hyökkäyksessä Köyhien maalissa pelannut Tarmo Keltamäki kaivoi jostain kouran eteen torjuen tilanteen kulmaksi.

Toni Rinnan ja Tommi Loukusan juoniman maalin jälkeen RetroStars pelasi ensimmäisellä puoliajalla mukavasti peräti kymmenen ja puoli minuuttia ilman, että se oli tappiolla. Ajallisesti tämä lyö laudalta jopa sen viime kauden hetken, jolloin RetroStars olo toistaiseksi ainoan kerran johdossa. Se kesti tasoituksineen vajaat kymmenen minuuttia.

Toisessa ottelussa paukut riittivät vain ensimmäiseen puoliaikaan asti. Sen jälkeen AS Moon/2:n nuorukaiset juoksivat kentän itselleen ja menivät menojaan. Tämän ottelun ainoan osuman nikkaroivat vapaapotkun jälkitilanteesta Tapani Huhta ja Loukusa.

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta, että peli on parantunut ainakin tämän päivän turnauksen vastustajia vastaan. FC Köyhiä vastaan pelatun harjoitusottelun tappio kutistui peräti yhdeksän maalia ja AS Mooniakin vastaan puolustus onnistui nipistämään kolme takaiskuosumaa.

Puolivälissä oleva kausi jatkuu jo loppiaisena Herkku-Pappoja ja FC Nets/2:ta vastaan.

Kuvat: (C) 2012, Kari Väre.

TILASTOT

Su 16.12.2012, Nallisport  
Nelonen  

RetroStars - FC Köyhät

3-9 (1-5)

01:36 0-1 Wille Repo (Ville Veijalainen)  
02:13 1-1 Toni Rinta (Tommi Loukusa)  
12:40 1-2 Petri Anttila (Ville Veijalainen)  
13:20 1-3 Ville Veijalainen (Aimo Saarikoski)  
15:40 1-4 Joonas Oikarinen (Matti Väisänen)  
16:44 1-5 Wille Repo (Ville Veijalainen)  
24:40 1-6 Joonas Oikarinen (Wille Repo)  
27:13 2-6 Tommi Loukusa (Toni Rinta)  
33:50 2-7 Wille Repo (Joonas Oikarinen)  
36:11 2-8 Wille Repo (Jukka-Pekka Sirviö)  
38:20 2-9 Petri Anttila (Aimo Saarikoski)  
39:50 3-9 Hannu Flygare (Tapani Huhta)  
Erotuomarit: Ghazi Ben Ameur, Esko Hakola  
RetroStars  
FLYGARE Hannu 1+0
HUHTA Tapani 0+1
JUNTUNEN Pekka  
KAUPPINEN Lauri  
LOUKUSA Tommi 1+1
RINTA Toni 1+1
SANKALA Jarkko (mv)  
SEPPÄ Jussi  
SÄÄKSJÄRVI Sami  

 

AS Moon/2 - RetroStars

13-1 (5-0)

02:11 1-0 Heikki Ronkainen (Janne Arola)  
05:20 2-0 Janne Arola (Timi Knuutinen)  
08:20 3-0 Valtteri Impola  
10:40 4-0 Heikki Ronkainen (Ville-Pekka Keskitalo)  
16:15 5-0 Ville-Pekka Keskitalo (Heikki Ronkainen)  
21:30 6-0 Timi Knuutinen (Heikki Ronkainen)  
24:20 7-0 Ville Määttä (Timi Knuutinen)  
29:00 8-0 Ville-Pekka Keskitalo (Heikki Ronkainen)  
32:12 9-0 Timi Knuutinen (Valtteri Impola)  
32:57 10-0 Heikki Ronkainen (Timi Knuutinen)  
34:52 11-0 Ville Lindholm (Timi Knuutinen)  
35:36 12-0 Jani Torvela  
36:47 12-1 Tapani Huhta (Tommi Loukusa)  
38:24 13-1 Jani Torvela (Teemu Harjuhaahto)  
Erotuomarit: Ghazi Ben Ameur, Perttu Räisänen  
RetroStars  
FLYGARE Hannu  
HUHTA Tapani 1+0
JUNTUNEN Pekka  
KAUPPINEN Lauri  
LOUKUSA Tommi 0+1
RINTA Toni  
SANKALA Jarkko (mv)  
SÄÄKSJÄRVI Sami