KOHTI PUOLIVÄLIN KROUVIA

7.12.2012


Futsalin Kolmonen jatkuu Kempelehallissa huomenna. FC OPA kohtaa kauden toisessa turnauksessa Oulun Reippaan ja Oulun Jalkapalloklubin. Ottelut alkavat klo 16 ja 19, joten viime turnauksen peräkkäisten pelien jälkeen sarjaohjelman laatija ei tällä kertaa ole ainakaan huilausajasta tinkinyt. Ehkä jopa päin vastoin.

Futsal-kausi on hädin tuskin ehtinyt alkaakaan, kun huomenna ylitetään jo puoliväli. Lauantai-illan hämärän saavuttua seitsemän ottelun sarjasta on jo neljä takana päin.

FC OPA aloitti sarjan loistavasti kahdella voitolla, vaikka ryhmä oli kapea ja vastassa oli peräkkäin pelatuissa otteluissa kaksi sarjan parhaimmistoon kuuluvaa vastustajaa. OsPa kaatui 6-2 ja HauPa:kin pienen nikottelun jälkeen 5-2.

FC OPA on kahden kierroksen jälkeen ainoa puhtaan pelin joukkue. Toisaalta sarja on tasainen. Jumbokaksikollakin on pistetili avattuna.

Tulevista vastustajista OuRe voitti Kajaanin Hakan 3-1, mutta yllättäen hävisi samoin lukemin Real Oululle. OuJK puolestaan joutui KajHa:n rökittämäksi 3-8 ja saalisti pisteen pelaamalla Ylirantajengin kanssa tasapelin 2-2.

Vanhoista tuloksista ja sarjataulukosta huolimatta kumpaakaan vastustajaa ei pidä väheksymän. OuRe pelasi vielä viime kaudella Kakkosta. OuJK:n kanssa FC OPA:lla oli tuskaisia hetkiä, vaikka voitot tulivatkin sekä harjoitus- että sarjaottelusta.

Muita kohtaamisia FC OPA:lla ja kaksikolla ei ole, vaikka sekä OuJK:n että OuRe:n lipun alla purjehtineita joukkueita mahtuu seuran kohtaamishistoriaan.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

OuRe

     
ei kohtaamisia    

OuJK

     
29.10.2011 Harjoitus FC OPA - OuJK 5-2 (3-1)
21.01.2012 Nelonen FC OPA - OuJK 3-2 (1-2)