JALKAPALLON HARJOITUSKAUSI ALKAA
27.11.2012
Uuden Oulun jalkapalloilijoiden talvikauden harjoitusvuorot on jaettu. FC OPA:n ensimmäinen kokoontuminen on maanantaina 3.12.2012 klo 21.15 Heinäpään palloiluhallilla. Uusia jakajia - jo nyt puutteellisille resursseille - oli kuntaliitoksen myötä roimasti. FC OPA kuten kaikki muutkin SPL:n Pohjois-Suomen piirin sarjoissa pelaavat joukkueet olivat jakopäätöstä tehtäessä samalla viivalla. Tämä viiva oli asetettu ajalle 22.00 - 23.00. Aika on haastava kaikille niille, joiden on noustava aamulla reippaana kouluun, töihin tai muuhun aikaista heräämistä vaativaan aktiviteettiin. Onni onnittemuudessa on kai se että, harjoitusvuoroja riitti vain kaksi. FC OPA:n harjoitusvuorot ovat maanantaisin ja torstaisin. Puuttuvien kenttäharjoitusten korvaajiksi etsitään tilaa Oulun jäähallilta ja futsal-joukkueen vapaaksi jättämiä saliaikoja Pohjankartanon salissa. Harjoitusohjelma löytyy linkistä. Huomatkaa, että ohjelma on nyt luonnoksena maaliskuun loppuun saakka ja siihen tulee tilanteiden muuttuessa muutoksia. Seuraava palaveri harjoitusotteluiden suhteen on 10.12. ja silloin saadaan varmuus tuleviin harjoituspeleihin. Laajentuneen Oulun joukkueiden harjoitusolosuhteet ovat talvella todella surkeat. Heinäpään palloiluhallin rakentamispäätöksen mukaisesti halli on varattu parhaaseen aikaan nuorille. Tämä on aivan oikein. Mopen osalle jäävät näin ollen aikuiset pelaajat. Harjoitusaika 22.00 - 23.00 ei ole optimaalinen kenellekään, joka tähtää todellisiin tuloksiin. Toisaalta jos harjoitukset ovat ennen kello 16.00 se puolestaan rajaa harjoituksista pois työssä käyvät ja ne opiskelijat, jotka tekevät täyttä työpäivää opiskeluissaan. Karkeana johtopäätöksenä voidaan todeta, että Oulun nykyinen harjoituspaikkatilanne rajaa määrätietoisesta harjoittelusta opiskelijat ja töissä olevat. Kaikesta huolimatta FC OPA lähtee harjoituskauteen luottavaisin mielin ja tavoitteena kehittää pelaajia. Kun pelaajat kehittyvät kehitty myös peli. Kun peli kehittyy täyttyvät myös kilapilulliset tavoitteet. Harjoituksiin ovat tervetulleita kaikki entiset pelaajat ja määrätietoisesti jalkapalloon suhtautuvat uudet pelaajat. |