SARJAKAUSI ALKAA

16.11.2012


Futsalin sarjakausi käynnistyy superviikonlopulla, kun FC OPA:n molemmat joukkueet pelaavat avausturnauksensa. Edustusjoukkue kohtaa lauantaina OsPa:n klo 17:00 ja HauPa:n klo 18:00. Ottelut pelataan Nallisportissa. RetroStars viettää sunnuntai-iltaa Kempelehallissa Kuusamon Pallo-Karhuja ja Puolangan Palloa vastaan. Nämä ottelut alkavat klo 18:00 ja 19:00.

FC OPA pääsee tutustumaan uusiin kuvioihin. Viime kauden projekti päättyi onnistuneesti nousuun Nelosesta Kolmoseen. Selän takaa kantautui kuitenkin mukana vanhoja tuoksuja, sillä muutoksen tuulet puhalsivat lähes koko viime kauden Kolmosen uusiksi.

Pohjois-Suomen piirissä tapahtui sen verran luopumisia ja niiden täydennyksiä, että yksikään viime kauden tulosten perusteella sarjapaikan säilyttänyt seura ei pelaa tällä kaudella Kolmosessa.  Niinpä pelikavereista seurasivat varsinaisen toisen nousijan OsPa:n mukana myös täydennysjoukkueina KajHa ja OuJK.

Real Oulu putosi viime kauden päätteeksi, mutta pääsi täydennysjoukkueena takaisin. Samoin sarjassa pelasi myös FC RAI/2, jonka sarjapaikka siirtyi Muhoksen Urheilijain haltuun. FC RAI/2:n paikalla pelaa MuhU:n sateenvarjon alla sama porukka, joka tuntee epävirallisen nimen Ylirantajengi ja osallistuu sarjaan nimellä MuhU YRJ.

FC OPA lähtee sarjaan viime kaudesta tutulla joukkueella. Ainoa miinuspuolelle merkittävä pelaaja on Joni Korpela, jonka tilalle ryhmään on saatu paluumuuttajana Joonas Sohlo. Tosin avausturnaukseen joudutaan lukuisten poissaolojen saattelemana.

Juha-Matti Huovisen (työeste), Ilja Remeksen (sairas), Juho Sassin (pelikielto) ja Janne Yrjönheikin (työeste) puuttumiset kirpaisevat, sillä sarja-avauksessa ovat vastassa ennalta arvioiden sarjan kärkipään joukkueet. Polttoainetankki tulee ainakin olemaan peräkkäin pelattavien pelien jälkeen tyhjä.

RetroStarsille paikka Neloseen


Myös RetroStars lähtee kauteen uudesta asetelmasta. Alkusyksy päättyi eräänlaiseen aailmanennätykseen, sillä RetroStarsin sarjataso vaihtui Viitosesta Neloseen ilman, että joukkue olisi saalistanut pisteen pistettä kolmeen vuoteen.

Pieni kauneusvirhe nousussa tapahtui: Se tuli kahden alimman sarjan yhdistämisen, ei pelaamisen kautta. Tässäkin asiassa piirisarjojen kokema kato oli siis päällimmäisenä vaikuttimena.

RetroStars pelasi historiansa parhaan kauden viime vuonna vajaalla joukkueella. Suurin osa peleistä jouduttiin pelaamaan yhdellä tai kahdella vaihtopelaajalla, välillä jopa ilmankin. Nyt mukaan on haalittu taas kasa uusia miehiä, vaikka työpaikan saamiset Rovaniemeltä tai jalkapöydän murtamiset ja muut loukkaantumiset ovatkin harventaneet rivejä.

Ahneuskin on kasvanut syödessä. RetroStars on pelannut jopa yhden harjoitusottelun FC Köyhiä vastaan häviten sen tutuin 0-15 lukemin. Tavoite on sentään pysynyt samana. Pidetään hauskaa ja vältetään putoaminen Superpesikseen.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

FC OPA      

OsPa

     
11.12.2010 Nelonen FC OPA - OsPa 7-4 (2-3)
12.02.2012 Nelonen OsPa - FC OPA 4-6 (3-0)

HauPa

     
03.11.2012 Harjoitus FC OPA - HauPa 5-7 (3-1)
RetroStars      

PaKa

     
ei kohtaamisia      

PuolPa

     
11.12.2011 Viitonen PuolPa - FC OPA 8-0 (4-0)