FC OPA KOHTAA SARJAKÄRJEN

21.8.2012


FC OPA:n pitkä kotiotteluiden putki päättyy kliimaksiin, kun vastaan asettuu sarjajohtaja Tervarit. Ottelu pelataan Heinäpäässä huomenna klo 18:00.

Ottelulla on iso rooli taistelussa noususta Kakkoseen. Tervarit johtaa toisena olevaa OPS-junioreita kuudella pisteellä, mutta se on samalla pelannut yhden ottelun pahinta kilpailijaansa enemmän. Jokainen osaa laskea, kuinka jännäksi peli menee, jos FC OPA voittaa ja OPS-juniorit ottaa rästiotteluistaan täydet pisteet. Ei siis tarvitse epäillä, etteikö pelissä olisi panosta.

FC OPA pitää tällä hetkellä kiinni sarjan kolmannesta sijasta. OPS-juniorit on viiden pisteen päässä, joten taistelu kakkossijasta on auki. Kaikki valttikortit ovat OPS-leirissä, mutta niin kauan kuin on toivoa, pelataan viimeiseen voimanrippeeseen ja hikipisaraan saakka.

FC OPA lähtee otteluun loukkaantumisten riivaamana ja huoltotriolla onkin tekemistä, että valmennusjohto voi nukkua yönsä rauhallisemmin. Monet vammat ovat kuitenkin siinä ja siinä estävätkö ne pelaamasta - vähän kuin ampiaisen pistokin. Ärsyttää ja ottaa päähän, mutta ei päivittäistä elämää vaikuta. Parin nimen osalta lopullinen totuus selviääkin vasta peli-illan viime hetkillä.

Tervarien nimivahvasta kokoonpanosta ei ole isoja tietoja tihkunut maailmalle. Piirin tilastot kuitenkin kertovat, että kuuman kärkikamppailun mainingeissa pelikieltoja saaneista Toni Koskinen vapautuu pannastaan, mutta Eetu Uusitalo joutuu vielä tämän ottelun seuraamaan katsomon puolelta.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

 

10.06.2007 Kolmonen Tervarit - FC OPA 1-1 (0-1)
26.08.2007 Kolmonen FC OPA - Tervarit 1-2 (0-0)
01.06.2011 Kolmonen Tervarit - FC OPA 0-4 (0-2)
20.08.2011 Kolmonen FC OPA - Tervarit 7-2 (3-2)
15.05.2012 Kolmonen FC OPA - Tervarit 0-0 (0-0)
03.07.2012 Kolmonen Tervarit - FC OPA 2-0 (0-0)