UUDEN ROOLIN MUKAINEN ELÄMÄ
25.7.2012
FC OPA palaa lyhyeltä kesätauoltaan takaisin tositoimiin. Ensimmäinen syyskauden vastustaja on OPS-juniorit, jonka FC OPA kohtaa vierasjoukkueena Heinäpään kentällä huomenna klo 18:00 alkaen. FC OPA:n osalta kärki on karannut jo kauaksi ja rooli tämän kesän näytelmässä on muuttunut nousun tavoittelijasta kiusaajaksi. Otteluita kärkikolmikkoa vastaan on vielä neljä - yksi niistä huomenna, joten FC OPA pääsee mukavasti hämmentämään nousutaiston soppaa. Varuillaan ja hereillä kuitenkin pitää olla, sillä taustalla vaanii myös mahdollisuus sarjapaikan menettämisestä. Kärki on 14 pisteen päässä, mutta selän takana matkaa toisen viivan alle on vain viisi pistettä. Putoamisviivan alapuolella olevalla Herculeksella on myös yksi ja huomisen jälkeen kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Motivaariota OPS-juniorien kaatamiseen siis riittää muunkin syyn kuin kiusaamisen vuoksi. Joukkue myös mielellään hakisi hyvityksen edelliselle 2-3 tappiolle ja siihen johtaneille tapahtumille. OPS-juniorit on kovassa huudossa. Se on noussut sarjassa toiseksi ja on tehnyt itsestään varteenotettavan nousijasuosikin. OPS-juniorien kovimpia vahvuuksia on tasaisuus. Sen ryhmästä on vaikea hakea varsinaisia tähtiä, mutta myös heikkoja lenkkejä on yhtä vaikea nimetä. Ei, vaikka joukkueen kova maalivahtinimi on ollut poissa ringistä kesätyön vuoksi. Vaarallinen hyökkääjä Sami Karjalainen kannattaa aina nostaa esiin. Hän on vahva nimi sarjan maalikuninkaaksi ja on osunut puiden väliin jo 12 kertaa - merkattu mies myös valtakunnan korkeimmalla sarjatasolla. Mainitsemisen arvoinen on myös puolustuksen johtohahmo Aarne Hautajärvi, joka erottuu sekä henkisesti että fyysisesti otteillaan joukosta. Ex-opa Hautajärvi on ollut useissa pelaamissaan otteluissa ilmatilan suvereeni haltija. FC OPA lähtee peliin pääasiassa terveenä ja pelikielloista vapaana. AIKAISEMMAT KOHTAAMISET
|