SAMPO JAUHAA PISTEITÄ

21.6.2012

Sampo Saukkonen osui taas.
Sampo Saukkonen osui taas.
Tuure Siira esiintyi edukseen.
Tuure Siira esiintyi edukseen.
Jou, palloa tänne, huitoo Matias Karioja.
Jou, palloa tänne, huitoo Matias Karioja.
Mietteliäs maalivahti.
Mietteliäs maalivahti.

FC Kemi - FC OPA 0-1 (0-0): Raportti, tilastot, kuvat.

Sampo jauhoi kultaa muinaisessa Kalevalassa. FC OPA:lla on oma Sampo - Saukkonen, joka takoo pisteitä ja niitä tuovia maaleja. Saukkonen oli tänäänkin kentän eliittiä ja pohjapelaajan paikalta viimeisteli ainoan maalin, jolla FC OPA voitti FC Kemin maalein 1-0 (0-0).

Otteluun valmistautuminen meni uusiksi, kun Nelostiellä iltapäivällä sattunut kolari viivästytti FC OPA:n saapumista Kemiin. Poikkeustilanne ei kuitenkaan haitannut vieraita, vaan otteista paistoi pirteämpi ilme, mitä muutamaan peliin on koettu.

Jo perinteeksi on muodostunut, että mitään tavatonta maalipaikkojen juhlaa FC OPA:n peli ei ollut. Se hallitsi kuitenkin kenttätapahtumia suurimmilta osin kotijoukkueen tauon jälkeistä ja loppuminuuttien pieniä painostuskausia lukuunottamatta.

Toisaalta maalintekopaikkojen määrä jää ikuiseksi arvoitukseksi, sillä FC OPA:n pirteys muuttui välillä yli-innokkuudeksi, joka näkyi ensimmäisellä puoliajalla alituisena paitsioon juoksemisena. Avustavan erotuomarin lippu nousi tavan takaa pystyyn huomautukseksi vierasjoukkueen vauhdikkaasta menosta.

Seurojen väliseen edelliseen kohtaamiseen verrattuna FC Kemin hyökkäyspeli oli yllättävän hampaatonta. Suurin syypää siihen lienee Tornioon siirtynyt Keijo Huusko, jonka kurissa pitämisessä FC OPA:lla oli kevään ottelussa suuria vaikeuksia. Nyt, kun Huusko oli poissa, puuttui isäntien pelistä jotain oleellista.

FC Kemi sai aikaiseksi muutaman hyvän laukauksen ja neljä kulmapotkua, mutta FC OPA:n saranapelaajiin kuulunut maalivahti Juho Keskinen hoiti ne pelituntuman puutteesta huolimatta kokemuksen tuomalla rutiinilla.

Kokonaisuudessaan ottelu oli taistelujalkapalloa, jossa kirjaimellisesti verikin välillä lensi. Suurimmaksi osaksi painiluonteeseen vaikutti Sauvosaaren takakentän nurmi, joka oli kohteliaastikin luonnehtien heikossa hapessa. Taito- ja vauhtijalkapallon puolesta voikin kysyä, miksi näitä pelejä ei pelata Karihaarassa, josta löytyy pakasta vedetty tekonurmi?

Ottelun ainoasta maalista voi todeta, että epäonni oli onnenpotku. Osuma sai alkunsa pipariksi menneestä kulmapotkusta, joka lähti liian matalana ja liian lyhyenä. Jostain kumman syystä pallo löysi tiensä koko lihamuurin läpi koskematta yhteenkään pelaajaan takana vapaana olleelle Saukkoselle. Hänellä oli helppo työ ampua kevyesti tyhjään kohtaan maalissa.

Keskisen ja Saukkosen lisäksi FC OPA:n parhaimmistoon kuului läpi ottelun ankarasti vasemmalla laidalla töitä tehnyt Tuure Siira, jonka uudeksi lempinimeksi voidaan antaa useasti vaihtopenkiltä portugalinsuomella kajahtanut nimi Turre - sähäkkä pieni terrieri.

Pienen tahran kilpeen, mutta myös happaman maun, jätti Ollon ulosajo kahdella keltaisella. Olloa rapattiin ja provosoitiin läpi ottelun surutta ilman seurauksia, mutta tämä itse sai kaksi korttia melko herkästi pienistäkin rikkeistä.

Voitto tuli kreivin aikaan ja FC OPA selvisi ensimmäisestä kiirastulestaan. Puukko pysyy kuitenkin yhä kurkulla, sillä kärkeen on voitosta huolimatta matkaa kuusi pistettä.

Juhannuksen jälkeen kiirastuli palaa uudelleen isolla liekillä. Vajaan kahden viikon kuluttua vastaan asettuu kärkijoukkue Tervarit. Voitto kotiin ja pakka on taas auki aivan uudella tavalla.

Kuvat: (C) 2012, Kari Väre

TILASTOT

To 21.06.2012, Sauvosaaren takakenttä  
Kolmonen  

FC Kemi - FC OPA

0-1 (0-0)

67. 0-1 Sampo Saukkonen  
Erotuomari: Konsta Lioutkovski  
Avauskokoonpano:  
HAAPALA Juuso -77
HAIPUS Aleksi  
KANGAS Aleksi  
KARIOJA Matias -68
KESKINEN Juho (mv)  
N'DOUMBA Patrice Ollo pun 85
REMES Ilja  
SAUKKONEN Sampo  
SIIRA Tuure -86
SIPILÄ Juho  
TIIRO Justus -90
Vaihtopelaajat:  
N'KANSI Ossi  
OBODO Martins +90
OJA Olli-Pekka  
PEKKALA Joonas +68
SEPPÄ Jussi (mv)  
VAATTOAARA Joonas +86
VÄISÄNEN Johannes +77