KUULTIIN KORPEINNE KUISKINTAA

16.6.2012

Juuso Haapla uurasti keskikentällä.
Juuso Haapla uurasti keskikentällä.
Sampo Saukkonen oli jälleen itse varmuus.
Sampo Saukkonen oli jälleen itse varmuus.
Sieltä se alta menee. Pahus!
Sieltä se alta menee. Pahus!
Juhos Sipilältä nähtiin muutama hyvä nousu.
Juhos Sipilältä nähtiin muutama hyvä nousu.

Spartak - FC OPA 2-1 (1-1): Raportti, tilastot, kuvat

FC OPA:n toinen matka Kajaanin Spartakin vieraaksi tuotti pistepottiin tasan nolla pistettä, kun kotijoukkue vei pisteet numeroin 2-1 (1-1).

Ensimmäinen puoliaika oli FC OPA:n hallintaa vaikka Spartak menikin johtoon 17. minuutilla. Spartakin johtomaalia edelsi tilanne, josta ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tuomarin pillin soida. Aleksi Kangas sai jalkansa Spartak-pelaajan laukauksen tielle. Pallo muutti suuntaansa ja menetti voimaansa. Maalivahti Pasi Hilli otti palon syliinsä ja tässä tilanteessa tuomarin pilli soi. Aleksin sanoin: "Eihän mulla olis edes taito riittänyt siinä tilanteesa syöttämään kenellekään."

Annetusta vapaapotkusta Spartak onnistui tekemään johtomaalin FC OPA:n muurin suosiollisella avustuksella. Opetus: Älä hyppää, kun epäsuora vapaapotku annetaan läheltä maalia.

FC OPA:n tasoitus nähtiin 28. minuutilla kun Johannes Väisäsen antama kulmapotku puskettiin maaliin Sampo Saukkosen toimesta.

Maalintekopaikkoja FC OPA:lla oli enemmän, mutta todella varallisia paikkoja oli varsin vähän.

Toinen puoliaika oli Spartakin hallintaa. Aivan puoliajan alussa oli OPA:lla kaksikin mahdollisuutta mennä johtoon, mutta Johannes Väisäsen laukaus meni yli ja Matias Kariojan veto ohi maalin.

Vaarallisin tilanne ennen johtomaalia toisella puoliajalla oli Spartakin tolppalaukaus, joka kuitenkin palautui kentän puolelle.

Spartakin johtomaalia edelsi jälleen opetuksen paikka: Pelaa loppuun saakka – tuomari puhaltaa pilliin kun peli laitetaan poikki.

Tilanne alkoi 87. minuutilla noin 30 metrin päässä FC OPA:n maalista. Juuso Haapalaa vedettiin takaapäin pohkeeseen, Juuso kaatui ja jäi makaamaan kentälle. Samassa tilanteessa myös Spartakin pelaaja kaatui maahan. Kumpikin joukkue alkoi vaatia vapaapotkua, mutta kun sitä ei tullut, niin Spartakin Tuomo Sirviö roiskaisi pallon väljemmille vesille eli OPA:n maalin yläkehikkoon, josta pallo putosi maaliviivalle ja vieri tolpan kautta maaliin.

Kaikki kunnia Spartakin miehistölle ja heidän 60-vuotipäiviään viettäneelle taustahenkilölle, Jukka Kortelaiselle, mutta vähän halvalla kumpikin maali tuli.

Opalaisten sydän oli jäänyt Ouluun eikä raivokasta takaa-ajoa saatu käyntiin. Tästä huolimatta puhtaat paperit voidaan antaa puolustuslinjalle ja Matias Kariojalle, joka raatoi itsestään kaikki voimat pihalle ja teki juuri niitä oikeita asioita, joita valmentaja oli pyytänyt. Valitettavasti syötöt eivät tavoittaneet Matiasta riittävän usein.

Tästä ei ole kuin yksi tie eli ylöspäin. Vastus tuskin ainakaan kevenee kun ensi torstaina matkataan FC Kemin vieraiksi.

- LK -

Kuvat: (C) 2012, Kari Väre.

TILASTOT

La 16.06.2012, Liikuntapuisto  
Kolmonen  

Spartak - FC OPA

2-1 (1-1)

17. 1-0 Ville Nikkanen  
28. 1-1 Sampo Saukkonen  
87. 2-1 Tuomo Sirviö  
Erotuomari: Konsta Lioutkovski  
Avauskokoonpano:  
HAAPALA Juuso  
HILLI Pasi (mv)  
KANGAS Aleksi  
KARIOJA Matias  
OBODO Martins -32
PEKKALA Joonas -77
REMES Ilja  
SAUKKONEN Sampo  
SIPILÄ Juho  
TIIRO Justus  
VÄISÄNEN Johannes  
Vaihtopelaajat:  
N'KANSI Ossi  
OJA Olli-Pekka +77
VAATTOAARA Joonas +32