KALLIS PISTE

2.5.2012

Sampo Saukkonen jallittaa Henri Loustetta.
Sampo Saukkonen jallittaa Henri Loustetta.
Justus Tiiron pelit päättyivät sairaalareissuun.
Justus Tiiron pelit päättyivät sairaalareissuun.
Simo Myllymäki piiritettynä.
Simo Myllymäki piiritettynä.
Kamppailua ilmatilan herruudesta.
Kamppailua ilmatilan herruudesta.

FC OPA - FC Kemi 1-1 (1-0): Raportti, tilastot, kuvat.

FC OPA ja FC Kemi jakoivat kauden toisessa ottelussa sarjapisteet tasan maalein 1-1 (1-0) Heinäpään tekonurmella.

Kenttätapahtumien perusteella pisteeseen saa olla kotileirissä tyytyväisiä ja varsinkin siihen, ettei sarjan suosikkeihin kuuluva FC Kemikään sen enempää saanut. Vaan kalliiksi piste kävi. Sekä pelaajavalmentaja Jeferson Pires että laitalinkki Justus Tiiro joutuivat tulemaan hyvissä ajoin kentältä apujoukkojen saattelemana.

Pires sai kemiläispelaajan kopautuksen jalkaansa ja hänen kävelynsäkin oli niin tuskaisen näköistä, että tiedossa voi olla pahimmillaan kauden päättävä murtuma.

Tiiro löi päänsä kenttään FC Kemin parhaana palkitun Keijo Huuskon rikkeen jälkeen ja lopputuloksena oli lanssikyyti polille. Alustavat tutkimukset kuitenkin päästivät pälkähästä. Ilmeisesti mitään pahempaa ei sattunut ja saattaa olla toiveita, että Tiiro on taas riveissä seuraavassa ottelussa.

Ensikertaa tällä kaudella FC OPA:n ringissä esiintyi AC Oulun farmiapuja. Roope Blomberg ja Aleksi Haipus pelasivat koko ottelun puolustuslinjassa. Opalaisille toissa kaudelta tuttu nimi Juuso Haapala kirmasi keskikentälle Pireksen paikalle ja sähköjänis pelasi n. 70 minuuttia.

Puolustuslinja toimi uusitussa kokoonpanossaan pääosin hyvin, sillä FC Kemillä oli enemmän ja paremmat maalipaikat. Kotijoukkueen nousut tyssäsivät usein keskikentälle tai rangaistusalueen reunalle. Erityiskiitoksen saa maalivahti Mikko Sarkkinen, joka pelasi muuten peruspelin, mutta pelasti tasapelin nappaamalla Tuomo Salmelan avopaikasta ampuman vedon hyppysiinsä ottelun lisäajalla.

FC OPA:n ainoa osuma tuli ensimmäisellä puoliajalla, kun FC Kemin maalivahti Harri Nykänen oli saanut Haipuksen vetoon käden väliin. Irtopallon kävi liukumassa sisään Sampo Saukkonen.

FC Kemin tasoitus tuli kulmapotkun jälkeisestä ruuhkasta, josta Keijo Huusko tökkäsi pallon sisään. FC OPA:n puolustus siivosi pallon, mutta erotuomarin tuomio oli armoton. Maaliviiva oli jo ylittynyt.

Maalintekijät palkittiin joukkueidensa parhaina. Saukkonen pelasi onnistuneimman pelin keskikentän pohjalla. Huuskosta huomasi, että hän on tähän sarjaan korkean profiilin pelaaja, vaikka fyysinen puoli vaatiikin vielä tekemistä. Huusko oli kentän kuningas hyvässä ja pahassa.

Loukkaantumisten myötä on onni, että seuraavaan otteluun on kymmenen päivää aikaa. Ensi viikon lauantaina Koskilinjat tuo linja-auton Heinäpäähän, josta kokka suuntaa kohti Rovaniemeä ja FC Muurolan isännöimää ottelua.

Kuvat: (C) 2012, Kari Väre.

TILASTOT

Ke 02.05.2012, Heinäpään tn  
Kolmonen  

FC OPA - FC Kemi

1-1 (1-0)

36. 1-0 Sampo Saukkonen  
56. 1-1 Keijo Huusko  
Erotuomari: Atte Räinä  
Yleisöä: 51  
Avauskokoonpano:  
BLOMBERG Roope  
HAIPUS Aleksi  
KANGAS Aleksi  
MYLLYMÄKI Simo  
PEKKALA Joonas  
PIRES Jeferson -21
REMES Ilja  
SARKKINEN Mikko (mv)  
SAUKKONEN Sampo  
TIIRO Justus -33
VÄISÄNEN Johannes  
Vaihtopelaajat:  
HAAPALA Juuso +21
OBODO Martins  
RANTALA Mikko  
SEPPÄ Jussi (mv)  
SIPILÄ Juho  
VAATTOVAARA Joonas +33