FC OPA KOHTAA KÖYHÄT JA PAKI:N
3.12.2011
Futsalin syyskausi Nelosessa päättyy Kempelehallissa huomenna pelattavaan turnaukseen. FC OPA kohtaa Paavolan Kisan klo 14:00 ja FC Köyhät klo 17:00 alkaen. Päivästä tulee pitkä, sillä otteluiden alkamisväli tässä ja kauden päättävässäkin turnauksessa on venytetty poikkeuksellisen pitkäksi. Itse asiassa FC OPA oli valmis kysyttäessä pelaamaan ennemmin ottelunsa peräkkäin kuin tällä mallilla. Haasteita se ei aseta, mutta matkoineen noin kuusituntiseksi venyvä kilpailupäivä kahden 40 minuutin mittaisen ottelun vuoksi on paljon. Turnaukseen päästään lähtemään hyvistä asemista. FC OPA johtaa Nelosta ainoana ilman pistemenetyksiä. Ensimmäisessä turnauksessa kolmisen viikkoa sitten kaatuivat IVFC ja PaTe selvin numeroin. Kolmella muulla joukkueella on tappioton saldo, mutta tiliä rasittaa yksi tasapeli. Turnauksen vastustajista Paavolan Kisa aloitti kautensa pelaamalla tasapelin Kajaanin Hakan kanssa todellisessa maali-iloittelussa 11-11. Sen jälkeen ruuti olikin märempää ja toisessa ottelussa tuli tappio OuJK:lle 2-4. FC Köyhät kuuluu puolestaan edellä mainittuun tappiottomaan kolmikkoon. Se voitti OuJK:n epäfutsalmaisilla lukemilla 3-0 ja päätyi OsPa:n kanssa tasapeliin 6-6. FC OPA vietti lauantai-iltana onnistuneet harjoitukset Nallisportissa ja niiden perusteella joukkue on hyvässä iskussa. Poissaolijoita on vähän, joten valmentaja Kari Lindgrenillä on jälleen vaihtoehtoja kentällisten suunnitteluun. Väljä aikataulu aiheuttaa sen, että ainakin Kalle Väisänen ja Sami Hyvärinen ehtivät pelata vain yhden ottelun. Torjuntavastuu on yksin Jarkko Fiskarilla. AIKAISEMMAT KOHTAAMISET
|