RETROSTARS AVAA FUTSAL-KAUDEN
11.11.2011
Futsalin sarjakausi käynnistyy huomenna, kun RetroStars marssii Oulunsalon palloiluhallin matolle. Retro saa kunnian toimia Viitosen kauden avausotteluiden isäntinä, kun se kohtaa kotijoukkueena Laivakankaan Futisklubin klo 11:00 ja heti perään FC Piuhan klo 12:00. RetroStars jatkaa kahdesta edellisestä kaudesta tutuksi tulleella rennolla tyylillään. Ainoina tavoitteina ovat edelleenkin Superpesikseen putoamisen välttäminen ja vähintään yhden maalin tekeminen yhdistettynä mukavaan kauden päättävään saunailtaan. Viime kausi sujui osittain paremmin kuin ensimmäinen, joten samaa rataa olisi toki mukava jatkaa. Ensimmäisen kauden ottelut päättyivät keskimäärin 1-19 ja toisen kauden 1-17. Pieni kauneusvirhe syntyi, kun viime kauden tehtyjen maalien määrä - kuusi - jäi yhden osuman ensimmäisen kauden saldosta. RetroStarsin kausi viime talvena päättyi mukavissa tunnelmissa, kun ottelu FC Piuhaa vastaan päättyi pienimmän tappioennätyksen sivuamiseen maalein 2-13. Samaan tulokseen päättyi myös toissa kauden yksi ottelu Göreme Sportia vastaan. Hyviä muistoja löytyy viime kaudelta myös toisesta ottelusta FC Piuhaa vastaan. Se päättyi 1-15 tappioon, mutta RetroStars sinnitteli ensimmäisen puoliajan 1-4 tulokseen sekä pääsi pelaamaan ottelua ensimmäisen ja toistaiseksi vielä ainoan kerran tasatilanteessa muutoinkin kuin taulun näyttäessä 0-0:aa. FC Piuha meni Ismo Saarelan maalilla ajassa 3:05 johtoon, mutta Pertti Pohjola tasoitti tasan kuusi minuuttia myöhemmin. Ilo kesti melkein toiset kuusi minuuttia ennen, kuin Saarela teki toisen osumansa ajassa 14:57. Ehkäpä jonain päivänä RetroStars vielä pääsee johtamaankin jotain ottelua. RetroStarsin pelaama Viitonen on muuttunut viime kaudesta suuresti. Vuosi sitten pelattiin viiden joukkueen kaksinkertainen tynkäsarja, josta KajHa ja Paavolan Kisa ovat nousseet Neloseen. Vanhoista jäivät jäljelle vain Piuha ja Retro, kun FC OPA:n kakkosjoukkue MetroStars löi pillit pussiin myös futsalin puolella. Uusina joukkueina sarjaan tulevat Nelosesta pudonneet Herkku-Papat ja LaFK. Olemassa olevien seurojen kakkosjoukkueiden invaasion myötä Viitosesta muodostuu yhdeksän tiimin mittelö. Entisten seuraksi ovat ilmestyneet FC Netsin, AS Moonin, Ajax Sarkkirannan ja OuTa:n kakkosjoukkueet sekä Puolangan Pallo. Kun FC Piuhakin pelaa AS Moonin alaisuudessa, on Viitosessa peräti seitsemän joukkuetta, joilla on mahdollisuus lainata ylemmistä sarjoista pelaajia. Siksipä suosikkiaseman jakaminen on melko turhaa, mutta ainakin Ajax Sarkkirannan toiminnan tiedetään olevan sellaisella tasolla, että kempeleläisten pitäisi pärjätä. RetroStarsin joukkue on muuttunut jonkin verran, mutta viime kaudesta tuttuja pelaajia on myös mukana. Erityisesti puolustusvoimia edustavien jäsenten määrä on kasvanut, joten kruunun pojilla on vahva edustus tällä kaudella joukkueessa. Valitettavasti vakiomaalivahdin etsintä on jälleen tuottanut vesiperän, joten paikka kiertävän tehtävän korvaajaksi on halukkaille avoinna. Kaikesta huolimatta. He, jotka paikalle huomenna tulevat, ovat hirvittävässä iskussa! AIKAISEMMAT KOHTAAMISET
|