KAUDEN AVAUSVOITTO

29.10.2011

Tehokaksikko samassa kuvassa.
Tehokaksikko samassa kuvassa.
Jarkko Fiskari torjui mallikkaasti.
Jarkko Fiskari torjui mallikkaasti.
Ilja Remes piipahti pelipuuhissa sotaväestä.
Ilja Remes piipahti pelipuuhissa sotaväestä.
Joonas Pekkala taiteilee.
Joonas Pekkala taiteilee.

FC OPA - OuJK 5-2 (3-1): Raportti, tilastot, kuvat.

Kauden kolmas ottelu toi ensimmäisen voiton futsalissa. OuJK kaatui Nallisportissa pelatussa harjoitusottelussa maalein 5-2 (3-1).

Vastustaja oli samalta sarjaportaalta, jossa FC OPA pelaa. Ennakoidustikin peliympäristö oli erilainen ja FC OPA pääsi harjoittelemaan myös omia kuvioitaan erityisesti hyökkäyspäässä.

"Heti näki, että kun vastustaja on pari sarjaporrasta alempaa kuin aikaisemmin, niin tilaa ja aikaa oli paljon enemmän", valmentaja Kari Lindgren näki saman asian.

"Oikein mallikas esitys", oli Lindgrenin yleistiivistys suojattiensa otteista.

FC OPA pelasi ison osan ajasta mallikkaasti, mutta vielä välillä ajatus karkasi valmentajan pelitaktisista ohjeista jonnekin muualle ja paketti levisi. OuJK ei kuitenkaan päässyt rankaisemaan kuin kahdesti.

"Kun joukkue pelasi sovitun systeemin mukaisesti, meillä ei ollut mitään hätää. Kun innostuttiin pelaamaan taas sitä salijalkapalloa, pakka levisi. Ajoittain se jo muistutti oikeaa futsalia", Lindgren analysoi.

"Toisella puoliajalla meni välillä sormi suuhun, kun vastustaja karvasi ylempää."

Toinen puolikas menikin ensimmäistä hiljaisemmin ja päättyi FC OPA:n hyväksi "vain" 2-1. Kaiken kaikkiaan ottelu oli rehti loppuun saakka ja tuomaripari ansaitsi palkkiorahansa varsin vähillä töillä. Tappioasemassakaan OuJK ei ryhtynyt laittomiin temppuihin FC OPA:n horjuttamiseksi, vaan pyrki pelaamaan.

Ottelun pistelinkoja olivat Johannes Väisänen (1+2) ja Joni Aitto-oja (2+0) sekä 1+1:een yltäneet Mikko Rantala ja Joonas Pekkala. Vastustajalta James McBeth onnistui tehoin 1+1.

FC OPA kohtaa vielä harjoitusottelussa HauPa/2:n samaan aikaan ensi viikon lauantaina. Sarja käynnistyy sen jälkeen marraskuun puolivälissä Kempeleessä.

Kuvat: (C) 2011, Kari Väre.

TILASTOT

La 29.10.2011, Nallisport 1 
Harjoitusottelu 

FC OPA - OuJK

5-2 (3-1)

07:42 1-0 Joni Aitto-oja (Joonas Pekkala) 
14:30 2-0 Johannes Väisänen (Mikko Rantala) 
18:15 2-1 James McBeth (Fatlum Culaj) 
20:50 3-1 Joonas Pekkala (Johannes Väisänen) 
31:47 4-1 Joni Aitto-oja (Jori Lås) 
39:30 4-2 Juha Alajuuma (James McBeth) 
40:30 5-2 Mikko Rantala (Johannes Väisänen) 
Erotuomarit: Jussi Hiltunen, Sami Kuronen 

FC OPA 
AITTO-OJA Joni2+0 
FISKARI Jarkko (mv) 
LÅS Jori0+1
PEKKALA Joonas1+1
RANTALA Mikko1+1
REMES Ilja 
VÄISÄNEN Johannes1+2
YRJÖNHEIKKI Janne