KAUSI PÄÄTTYY HERCULESTA VASTAAN
16.9.2011
FC OPA:n kausi päättyy yhdessä muiden Pohjois-Suomen piirin Kolmosen seurojen kanssa. Sarjan päätöskierroksella vastustajaksi asettuu kotiotteluaan Castrenissa isännöivä JS Hercules. Ottelu alkaa klo 15:00. Sarjatilanteen kannalta pelillä voi olla panosta, mutta panos on sen verran pieni, ettei sillä isoa paukkua rakenneta. Odotettavissa oleva paraskin pistekeskiarvo riittää parhaan lohkokakkosen kisassa vain, jos pahimmat kilpakumppanit Helsinki/Uudenmaan 2-lohkossa ottavat korkeintaan pisteen kahdesta viimeisestä ottelustaan. FC OPA nousee lohkossa toiseksi vain, jos Kajaanin Haka häviää oman päätöskamppailunsa Spartakille. KajHa:n tasapeli antaa mahdollisuuden myös, jos FC OPA äityy takomaan maaleja ja voittaa Herculeksen vähintään yhdeksällä maalilla. Niin suuri voitto tuskin on luvassa, sillä Hercules on viime aikoina päässyt hyvään myötätuuleen ja on hilannut itsensä putoamiskurimuksesta keskiryhmään. Herculeksen tähtäimessä on peräti sarjan viides sija. Herculeksen hyökkäyspeli lepää pitkälti nopeiden ja maaliahneiden ulkomaalaispelurien Nathaniel Amoksen ja Paul Nwachukwun varassa. Kotimaisista nimistä heitä säestävät Tommi Päkkilä, Pekka Haaranen ja joukkueen kokeneimpiin konkareihin kuuluva Marko Yliniemelä. Puolustuspelin painolasti lepää maalivahti Jussi Viirelän harteilla. FC OPA lähtee otteluun 15 pelaajan voimin. Pelikieltolaisia ei ole eikä loukkaantumisrintamalta kuulu mitään uutta. AC Oulun farmiapuja ei ole luvassa, sillä aikuisiksi katsottavia ei voi enää siirtoikkunan umpeuduttua siirtää ja nuoriso-osasto auttanee OLS:n A-junioreita säilyttämään paikkansa ikäluokan SM-sarjassa. AIKAISEMMAT OTTELUT
|