TOTUUDEN HETKI

26.8.2011


FC OPA:n kausi saa eräänlaisen esikliimaksin, kun se kohtaa Kolmosen kärkikamppailussa AC Kajaanin. Ottelu pelataan Kajaanin Liikuntapuiston kentällä huomenna klo 16:00.

Pelin henki on kova: kaikki tai ei mitään. FC OPA:lle kelpaa ottelusta vain kolme pistettä, sillä muunlainen tulos sysää sen auttamatta ulos lohkokakkosten kisasta. Sitä johtaa tällä hetkellä SC KuFu pistekeskiarvolla 2,50 ja toisena on EsPa 2,47. FC OPA:lla ja Kajaanin Hakalla on 2,43 pistettä ottelua kohti, mikä kasvaisi voitolla 2,47:ään.

AC Kajaanin tilanne on helpompi. Sen sarjavoittoa tuskin uhkaa mikään, mutta neljän kierroksen ollessa jäljellä kuuden pisteen etumatka ei ole vielä riittävä. AC Kajaanin osalta täytyy huomioida sekin, että sillä on ohjelmassa heti keskiviikkona varmasti vaikea paikalliskamppailu Kajaanin Hakaa vastaan.

Tappiot molemmista kärkikamppailuista ja pahimpien kilpailijoiden täydet pistepotit toisivat kärkikolmikon tasapisteisiin ennen kauden kahta viimeistä ottelua. Sellaista skenaariota AC Kajaani ei varmastikaan halua kohdata, vaikka maalierovertailuissa se on kanssakilpailijoihinsa nähden ylivertainen.

Kova on myös AC Kajaanin joukkue. Kauden aikana nähdyissä otteluissa Callistus Chukwu on ollut lähes pitelemätön laidallaan ja mies pelaakin ihan väärässä sarjassa. Michael Nzekwe ja Timo Heikkinen ovat pääosin vastanneet joukkueen tehoista. Nzekwe on osunut vaatimattomasti 22 ja Heikkinen 19 kertaa.

AC Kajaanin hyökkäyspää näyttää saaneen lisää tulivoimaa, kun nimilistalle on ilmestynyt Bitchiko Gedenidzen nimi. Sukunimensä perusteella hyökkääjä on georgialaista alkuperää.

Puolustus lepää ukrainalaismaalivahti Vladimir Nitsetskyn harteilla. Tiettävästi yksi alakerran voimahahmoista Sampo Lastuvirta jää ottelusta sivuun loukkaantumisen vuoksi.

FC OPA:n pelaajatilanne on mukavan positiivinen. Mikko Sarkkinen alkaa polvivaivansa jäljiltä olla jo pelikunnossa eivätkä pelikiellotkaan pahemmin vaivaa. Ainoita poissaolijoita ovat Juho Sipilä ja Tomi Vainionpää, joita paikkaa pari lainamiestä AC Oulusta.

AIKAISEMMAT OTTELUT

14.07.2007KolmonenAC Kajaani - FC OPA1-2 (0-0)
19.09.2007KolmonenFC OPA - AC Kajaani4-0 (2-0)
07.02.2009TurnausAC Kajaani - FC OPA0-3 (0-0)
11.06.2011KolmonenFC OPA - AC Kajaani0-5 (0-3)