SUOMELLE NIUKKA TAPPIO
9.8.2011
Suomen U19-poikien maajoukkue kärsi kaksoismaaottelun ensimmäisessä osassa niukan 1-2 (0-1) tappion Ruotsin vastaavalle joukkueelle. Oululaispelaajista vain Matias Ojala pääsi tässä kamppailussa pelaamaan. Joni Mäkelä ja Juhani Pennanen istuivat penkillä. Ottelu eteni suhteellisen tasaisena aina puolen tunnin paikkeille, jolloin Ruotsille tuomittiin rangaistuspotku 50/50 -tilanteesta. Rikkeen tekijänä oli Johannes Nordström, joka kaatoi Ruotsin Carlos Ambrosianin rankkarialueen reunalla kylki kylkeä vasten mennen. Mikael Ishak iski vuorenvarmasti pallon pilkulta ohi Suomen maalissa olleen Jesse Jorosen. "Mitään vaaratilannetta ei ollut. Toki voi ajatella, että Nordström pelasi kohtuuttoman kovasti. Enemmän kyse oli kuitenkin siitä, että iso, vahva kaveri löi kropan väliin ja toinen huomasi, että pallo karkaa ja hyppäsi", U19-maajoukkueen päävalmentaja Kimmo Lipponen kommentoi tilannetta Palloliiton otteluraportissa. Ottelu sinetti tuli muutama minuutti ennen loppua, kun Karl Homberg käytti hyväkseen Suomen puolustuksen töppäilyn ja pääsi sijoittamaan 0-2 maalin tulostaululle. Suomi kavensi lisäajalla Joel Pohjanpalon maalilla, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta lisäaika kului vääjäämättä loppuun eikä lisämaaleja nähty. "En ole tyytyväinen lopputulokseen, mutta peli-ilmeeseen olen. Pelasimme kutakuinkin sillä tasolla kuin tällä koostumuksella on mahdollista. Tällä kertaa se ei vain riittänyt", Lipponen tiivisti pelitapahtumat. Ottelua seurasi 1649 katsojaa. Suomi on pelannut mm. Pietarin turnauksessa isomman yleisön edessä, mutta ruotsalaisille katsojaluku oli SvFF:n paikalla olleen edustajan mukaan ikäluokan ennätys. Kaksoismaaottelun toinen osa pelataan Raatissa torstaina klo 12:00 alkaen. Kuvat: (C) 2011, Kari Väre. Lisälinkit: |