KALOTTITAPAHTUMA YHTÄ (MAALI)JUHLAA

7.7.2011


Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piirin, Oulun kaupungin ja FC OPA:n yhdessä järjestämä kalottimaaottelutapahtuma pidettiin eilen. Alle 19-vuotiaiden poikien ja tyttöjen kalottimaaotteluiden ympärille rakennettu tapahtuma toimi samalla Raatin stadionin virallisena avajaistapahtumana.

Vapaan pääsyn ja kauniin kesäillan houkuttelemana Raatin stadionille saapui yllättävän paljon väkeä. Vapaasta pääsystä johtuen ihmisiä tuli ja meni koko tapahtuman ajan, joten varsinaista kävijämäärää on vaikea arvioida, mutta parhaimmillaan katsomossa saattoi olla yhtä aikaa jopa lähes tuhat ihmistä. Optimistisin arvio oli 1300 ja pessimistisin 600-700.

Stadionille saapuneet katsojat saivat nähdä kahdessa ottelussa peräti 14 upeaa maalia. Pohjois-Suomen tytöt olivat valitettavan heikkoja Norrbottenia vastaan ja ruotsalaissiskot pyörittivät tulostaululle tylyt voittolukemat 0-9 (0-5).

Pojat olivat parempia, mutta eivät saaneet väännettyä maalieroa suomalaisille positiiviseksi. Pohjois-Suomi voitti myöhäisottelun Norrbottenia vastaan 5-0 (3-0). Tästä ottelusta muistetaan ainakin heti alkuminuuteilla tullut avausmaali, jonka Tuure Siira pamautti todella upeasti ruotsalaismaalin ylänurkkaan.

Kalottitapahtuma toimi FC OPA:lle oivana kenraaliharjoituksena elokuussa pelattavia maaotteluita varten.

FC OPA:n hovikuvaajan Kari Väreen ottamia valokuvia kalottitapahtumasta voi katsoa mediasalin kuvagalleriasta.