OUTA JOHDATTAA JUHANNUSLOMALLE

14.6.2011


Kesä on kuin varkain juossut niin pitkälle, että vasta kun sen alkamisesta on päässyt nauttimaan, aletaan miettimään jo juhannussuunnitelmia. Näin myös jalkapallon saralla, sillä FC OPA pelaa huomenna viimeisen ottelunsa Kolmosessa ennen puolentoista viikon mittaista juhannustaukoa.

Kesäloman ensimmäisen osan alkajaisiksi FC OPA kohtaa paikallispelin vierasjoukkueena Oulun Tarmon Heinäpään nurmella 4 klo 18:00 alkaen. Joukkue palaa harjoituskentille juhannuksen jälkeen pelatakseen vielä kaksi ottelua, minkä jälkeen edessä on taas viikon mittainen heinäkuun helteiden(?) paussi.

FC OPA:lla on alla tyrmäävä tappio sarjan kärkiottelusta. Sitä ennen Kolmonen sujui mukavasti viiden ottelun voittoputkessa. Tappion myötä FC OPA putosi sarjassa toiseksi ja on pisteen perässä kärkeen kiilannutta AC Kajaania. Häviö palautti ainakin saappaat tukevasti maan pinnalle, joten asenteessa ei pitäisi olla korjaamista.

OuTa on myös aloittanut kautensa mukavasti ja on kiivennyt viidenneksi pitäen pientä kolmen pisteen kokoista hajurakoa ennen seuraavana tulevaa. OuTa on raivannut tieltään AS Moonin, FC-88:n, Spartakin ja JS Herculeksen. Kaatamalla sarjataulukon häntäpään joukkueita OuTa on siivittänyt itsensä kolmen ottelun voittoputkeen.

Ylimääräistä kipinää peliin tuo OuTa:n asema FC OPA:n viime kauden farmijoukkueena. Toisaalta kummallakin pelaa toisen entisiä pelaajia. OuTa:aa edustavat ex-opalaiset Joonas Vaattovaara, Henri Karppinen ja Petri Siltala. Vastakkaisella puolella FC OPA:n kirjoilla on Tarmoa pitkään edustanut Aleksi Kangas sekä kauden aidan toisella puolella viihtynyt Mikko Rantala.

Joukkueiden välinen pelihistoria on taannut maaleja katsomaan tulleille ihmisille täyttä vastinetta. Neljä keskinäistä ottelua ovat kaikki päättyneet FC OPA:n voittoon ja vain viimeisimmässä - vuoden 2008 hyväntekeväisyysturnauksen vajaamittaisessa - tehtiin alle kuusi maalia.

FC OPA lähtee otteluun muutamien avauskokoonpanon pelaajien poissaolojen siivittämänä, mutta rosteri saadaan täyteen AC Oulusta tulevien farmiapujen turvin. Arttu Hinkula, Mika Lähderinne, Juuso Majava ja Arttu Siira pukevat FC OPA:n paidan päälleen huomisessa ottelussa.

AIKAISEMMAT OTTELUT

29.01.2006HarjoitusFC OPA - OuTa4-3 (0-0)
30.05.2007KolmonenFC OPA - OuTa5-1 (0-0)
01.08.2007KolmonenOuTa - FC OPA0-9 (0-4)
02.02.2008TurnausOuTa - FC OPA0-2 (0-0)