KESÄ ALKAA KOVALLA DERBYLLÄ

31.5.2011


Kolmosen johdossa olevan FC OPA:n loppukauden kuviot saavat jonkinlaisia suuntaviivoja seuraavan puolentoista viikon aikana. Vastaan asettuvat yksi sarjan kokeneimmista joukkueista Tervarit ja ylivoimaisimman materiaalin omistama AC Kajaani. Ensimmäisenä vastassa on Tervarit, joka kohdataan Heinäpään tekonurmella huomenna klo 18:30.

Kuuman paikallistaiston jännitteitä lisää varmasti sekin, että Tervareissa on peräti kahdeksan pelaajaa, jotka ovat jossain vaiheessa edustaneet FC OPA:aa. Yhdeksän, jos mukaan lasketaan talvella harjoitusotteluita pelannut Adrian Rizvani. OPA-taustaisista pelaajista Jarkko Fiskari ja Joni Kauppila siirtyivät punamustiin täksi kaudeksi.

Joukkueessa on rutkasti kokemusta, jota tuovat mm. Heikki Karjalainen, Sami Pikkarainen, Janne Kauppila, Mika Koski, Jukka Puurunen ja Toni Koskinen. Kaikki pelaajia, jotka talven intensiivisellä harjoittelulla kelpaisivat yhä Kakkosen joukkueen rungoksi.

Vaikka nykyinen Tervarien ryhmä on ainakin osittain vain harrastusmielessä pelaavien ryhmä, on Kolmonen sellainen sarja, jossa kokemuksella ja pelisilmällä pärjää pitkälle. Siksi vastustajan suorituskykyä ei pidä aliarvioida - oli juoksuvoimaa tai ei.

FC OPA saa tähän otteluun kaksi uutta pelaajaa sekä farmiapuja AC Oulusta. Yhdysvalloista opiskelureissulta kotiutunut, viime kaudella yhden pelin FC RAI:ssa pelannut Jussi Ailisto palaa FC OPA:n paitaan. Myös Johannes Väisänen liittyy joukkueen vahvuuteen. AC Oulun pelaajista Juuso Majava ja Arttu Hinkula pelaavat huomisessa ottelussa.

AIKAISEMMAT OTTELUT

10.06.2007KolmonenTervarit - FC OPA1-1 (0-1)
26.08.2007KolmonenFC OPA - Tervarit1-2 (0-0)