VOITTAMINEN EI MAISTUNUT
13.2.2011
FC OPA - LaFK 2-2 (0-2), Herkku-Papat - FC OPA 8-6 (3-4): Raportti, tilastot, kuvat. FC OPA lähti haastavasta tilanteesta kauden viimeisen futsal-turnauksen otteluihin. JS Hercules oli päivän aikaisemmissa koitoksissa lyönyt selvästi OuRe/2:n 8-2 ja FC Köyhät puhtaasti 8-0. Näin ollen FC OPA:lta vaadittiin sarjan voittamiseksi kuutta pistettä ja rutkasti maaleja, sillä turnaukseen lähdettäessä kummankin maaliero oli +8, mutta pelien jälkeen pahimmalla kilpakumppanilla jo +22. Päätösturnauksen kummatkin ottelut alkoivat kuten edellisessäkin turnauksessa - vaikeasti. Sarjan kaksi jumbojoukkuetta pitivät FC OPA:aa tiukasti pihdeissään eikä sarjan voitosta tullut muuta kuin väkinäistä taistelua. FC OPA piti kyllä välillä palloa, mutta peli oli pikkunäppärää ja tehotonta. Haaveet ykköstilasta karisivat jo ensimmäisessä ottelussa, joka päättyi Laivakankaan Futisklubia vastaan tasapeliin 2-2 (0-2). Vasta kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Ilja Remes säästi opalaiset pahimmalta nöyryytykseltä taaten maalillaan pistejaon, mutta tasapeli tiesi viimeiseen kamppailuun enää taistelua kunniasta ja kakkossijasta. Toisessa ottelussa Herkku-Papat osoittautui vaikeaksi vastustajaksi. Se herätteli uinuvan vastustajansa ensimmäisen puoliajan alkuhetkillä menemällä jo kahden maalin johtoon. FC OPA nousi sillasta maalin suuruiseen taukojohtoon ja vielä toisen puoliajan puolivälin molemmin puolin kaunisteli lukuja 6-4:ään. Sen jälkeen areenalle astui Herkku-Papat, joka takoi ottelun loppuhetkillä reilun minuutin sisällä uskomattomat neljä osumaa, joilla vastustaja käänsi ottelun 8-6 voitoksi itselleen. Historia toisti itseään irvokkaasti, sillä Herkku-Pappojen isäntä JS Hercules voitti FC OPA:n samalla tavalla Nelonen avausturnauksessa. Marko Yliniemelä ja Antti Pesola olivat Herkku-Pappojen starat. Ennen loppushow´ta Pesola oli tehnyt kolme ja Yliniemelä yhden maalin. Ilotulituksen aikana Pesola lisäsi pistetiliään kahdella maalilla ja yhdellä syötöllä sekä Yliniemelä tehoilla 1+1. Lopputaulukossa FC OPA valahti kolmannelle sijalle. JS Hercules voitti sarjan 15 pisteellä ja kakkoseksi kiilasi OuRe/2, joka kärkiottelun tappion jälkeen voitti LaFK:n 5-2 ja nousi 12 pisteeseen. FC OPA:n saldoksi kertyi kymmenen pistettä. FC OPA:n futsal-urakointi jatkuu taas ensi syksynä. Sarjatasona on Nelonen, sillä kolmas sija tuskin tietää täydennyspaikkoja ylemmäksi. Sarjojen lopulliset kokoonpanot jäävät toistaiseksi hämärän peittoon ja kabineteissa päätettäväksi, koska Kakkosen lohkojen mahdollinen yhdistäminen saattaa tuoda isonkin joukon seuroja alemmaksi. Todennäköisimmät uudet tuttavuudet ovat KajHa, joka ilman isoja yllätyksiä voittanee Viitosen murskatyylillä, sekä Kolmosen häntäpäätä edustavat OuJK ja nollakerhoon jäänyt IVFC. Kuvat: (C) 2011, Kari Väre TILASTOT
|