SEURAJUHLIEN PALKINTOSADETTA 2005 - 2010

30.11.2010


Joonas Sohlo on päivän nimi. Seuran alkuperäisiin pelaajiin kuuluva OPA-ikoni kahmi palkintopöydältä kolme pokaalia tämän päivän päättäjäisissä ja nousi samalla seuran kautta aikain eniten palkintoja saaneeksi pelaajaksi. Aiemmin tilastoa johti toinen seuraikoni Mikko Rantala, joka ei tällä kertaa palkintoja saanut pelattuaan kesän Oulun Tarmossa ja menetettyään osan futsal-kaudesta Venäjällä tapahtuneen opiskelun vuoksi. 

Rantala on palkittu aikaisemmin kuudesti. Sohlo nousi seitsemään palkintoon ja näillä näkymin jääkin joksikin aikaa siihen lukemaan, sillä kärkimiehen ura jatkunee ylemmissä sarjoissa Oulun ulkopuolella. Timo Heikkilä on palkittu viidesti sekä Papa Niang ja kolmas FC OPA:n ikonipelaaja Joonas Vaattovaara neljästi.

Sohlo korjaili myös muitakin tilastoja uusiksi. Hän nousi Rantalan kanssa tasoihin palkintovuosien ja Vaattovaaran kanssa peräkkäisten palkintovuosien määrissä. Rantala (2005, 2007-2009) ja Sohlo (2005, 2008-2010) on nyt palkittu neljänä kertana. Peräkkäisiä palkitsemisvuosia Vaattovaaralla (2005-2007) ja Sohlolla (2008-2010) on kolme.

Sohlo nousi kerralla FC OPA:n ylivoimaisesti menestyneimmäksi pelaajaksi eri palkintokategorioissa. Hänen seitsemän palkintoansa ovat kaikki eri kategoriasta. Mukaan tosin mahtuu kaksi Vuoden Rakentajan tittelia mutta eri joukkueista. Koska seuran kokoonpano on muuttunut muutaman vuoden takaisesta radikaalisti eikä MetroStarsia enää ole, jäänee tämä ennätys Sohlon haltuun joksikin aikaa.

Sohlo liittyi Heikkilän, Niangin, Rantalan ja Janne Mahlakaarron seuraksi joukkoon, joka on kerännyt kolme palkintoa yhdellä jakokerralla. Vain vuosina 2005 ja 2006 yksittäistä palkintopöydän siivoaajaa ei ole ollut.

 

PALKITTUJEN KUNNIAGALLERIA

  

 

 EdustusjoukkueMetroStarsRetroStars
Vuoden Pelaaja2010Juha-Matti Huovinen
36 ääntä

 
 
 2009Janne Mahlakaarto
29 ääntä
Jussi Seppä
18 ääntä
 
 2008Janne Kauppila
28 ääntä
Joonas Sohlo
51 ääntä
 
 2007Papa Niang
44 ääntä
Jaakko Kovalainen
37 ääntä
 
 2006Arto Käsmä
30 ääntä
Janne Keränen
15 ääntä
 
 2005Joonas Vaattovaara
32 ääntä
  
Vuoden Puolustaja2010Niko Junkkari  
 2009Sami HyvärinenMatti Haapala 
 2008Ville LindgrenJari Heikkilä 
 2007Sami HyvärinenTuomo Iinatti 
 2006Sami YlimäinenAntti Tapio 
 2005Jesse Mattson  
Vuoden Rakentaja2010Juho Sassi  
 2009Harri SaarelaMikko Rantala 
 2008Janne KauppilaJoonas Sohlo 
 2007Mikko PietikäinenKai Kanniainen 
 2006Teemu KärenlampiJoonas Kauppinen 
 2005Joonas Sohlo  
Vuoden Maalitykki2010Ari Makowski
Joonas Sohlo
5 maalia
  
 2009Janne Mahlakaarto
18 maalia
Timo Heikkilä
8 maalia
 
 2008Papa Niang
12 maalia
Timo Heikkilä
16 maalia
 
 2007Papa Niang
16 maalia
Joonas Vaattovaara
11 maalia
 
 2006Joonas Vaattovaara
21 maalia
Mikko Haapala
10 maalia
 
 2005Joonas Vaattovaara
16 maalia
  
Vuoden Syöttäjä2010Simo Myllymäki
4 syöttöä
  
 2009Janne Mahlakaarto
Leonardo Moschetto
11 syöttöä
Timo Heikkilä
6 syöttöä
 
 
 2008Sergiy Shakhov
6 syöttöä
Timo Heikkilä
8 syöttöä
 
 2007Papa Niang
8 syöttöä
Mikko Rantala
9 syöttöä
 
 2006Arto Käsmä
14 syöttöä
Samuel Waheeb
5 syöttöä
 
 2005Mikko Rantala
9 syöttöä
  
Vuoden Jokeri2010Henri Hanhela  
 2009Joonas SohloJussi Seppä 
 2008Janne YrjönheikkiVille Valkama 
 2007Juha-Matti HuovinenHenri Karppinen 
 2006Mikko MäkäräinenJussi Anttila 
 2005Ville Ritola  
Vuoden Aktiivisin2010-  
 2009-Mikko Rantala 
 2008-Mikko Rantala 
 2007-Kai Kanniainen 
 2006Kai KanniainenJoonas Kauppinen 
 2005Jesse Kuusela  
Vuoden Kehittynein2010Ilja Remes  
 2009Sami HyvärinenJussi Ailisto 
 2008-- 
 2007-- 
 2006-- 
 2005-  
Vuoden Taistelija2010Joonas Sohlo  
 2009Janne KauppilaArttu Pehkonen 
 2008-- 
 2007-- 
 2006-- 
 2005-  
Vuoden Futsal-pelaaja2010Janne YrjönheikkiJoonas SohloMatti Kangas
 2009 Mikko Rantala 
 2008   
 2007   
 2006-- 
 2005   
MetroGames2010   
 2009   
 2008 Timo Heikkilä
2081 pistettä
 
 2007   
 2006   
 2005   

 

ENITEN PALKINTOJA

 
Joonas Sohlo7 
Mikko Rantala6 
Timo Heikkilä5 
Papa Niang4 
Joonas Vaattovaara4 

ENITEN PALKINTOVUOSIA

  
Mikko Rantala42005, 2007, 2008, 2009
Joonas Sohlo42005, 2008, 2009, 2010
Joonas Vaattovaara32005, 2006, 2007

ENITEN PERÄKKÄISIÄ PALKINTOVUOSIA

Joonas Sohlo32008 - 2010
Joonas Vaattovaara32005 - 2007

ENITEN PALKINTOJA YHDELLÄ KERTAA

 
Timo Heikkilä32008
Papa Niang32007
Janne Mahlakaarto32009
Mikko Rantala32009
Joonas Sohlo32010

ENITEN ERI KATEGORIOITA

  
Joonas Sohlo7 
Mikko Rantala5 

SAMA KATEGORIA PERÄKKÄIN

  
Timo Heikkilä
 
2
 
Vuoden Maalintekijä 2008, 2009
Vuoden Syöttäjä 2008, 2009
Papa Niang1Vuoden Maalintekijä 2007, 2008
Mikko Rantala1Vuoden Aktiivisin 2008, 2009
Joonas Vaattovaara1Vuoden Maalintekijä 2005, 2006

SAMA KATEGORIA

  
Timo Heikkilä
 
2
 
Vuoden Maalintekijä 2008, 2009
Vuoden Syöttäjä 2008, 2009
Sami Hyvärinen1Vuoden Puolustaja 2007, 2009
Papa Niang1Vuoden Maalintekijä 2007, 2008
Mikko Rantala1Vuoden Aktiivisin 2008, 2009
Joonas Vaattovaara1Vuoden Maalintekijä 2005, 2006