YÖ JA PÄIVÄ
18.9.2010
FC Vaajakoski - FC OPA 3-1 (0-0): Raportti, tilastot, kuvat, ottelu-pk. Pukukoppi ja puoliaika ovat kummallinen yhdistelmä. Yksi pieni varttitunnin mittainen huilaustauko ottelun välillä voi muuttaa paljon asioita. Millaista palopuhetta FC Vaajakosken pukukopissa onkaan tauolla vuodatettu, sillä toiselle puoliajalle tuli erilainen vastustaja kuin ensimmäisellä oli. Se näkyi FC OPA:lle tuskallisella tavalla tulostaululla eikä Jyväskylästä irronnut tikkiäkään 1-3 (0-0) tappiolla. FC OPA pelasi ensimmäisellä puoliajalla pitkästä aikaa hyvää peliä. Vastustaja oli pihdeissä, mutta tämän kauden perisynneistä toinen riekkui ärsyttävästi mukana. Hyvistä otteista huolimatta palloa ei saatu maaliin, vaikka muutama hyvä tilaisuus koittikin. Toisella puoliajalla FC Vaajakosken otteissa oli eroa ensimmäiseen kuin yöllä ja päivällä. Ei FC OPA:kaan tavattoman huono ollut, joten peli eteni tasaisissa merkeissä kunnes perisynneistä toinen tuli esiripun takaa estradille. Pari helppoa puolustuspään virhettä ja peli oli yhtäkkiä 2-0 kotijoukkueen hyväksi. FC OPA lisäsi tämän jälkeen puuta pesään, mutta maalia ei vain syntynyt kirveelläkään. FC Vaajakoski kävi kerran pamauttamassa tolppaan ja kaunisteli vielä minuuttia ennen loppua lukemia 3-0:aan. FC OPA:n lohdutukseksi joukkue sai tehtyä ensimmäisen maalinsa tasan kuukauteen. Joonas Sohlo ja Juha-Matti Huovinen juonivat komean vapaapotkukuvion FC Vaajakosken verkkoon. "Hyvällä sykkeellä vedettiin koko peli. Innokkuus ja prässi vaativat veronsa toisella puoliajalla", pelaajavalmentaja Ville Väisänen kommentoi. "Märkä nurmi alkoi painaa jaloissa." Väisänen jaksoi hakea lohtua maalitilin aukeamisesta. Samalla hän kehui uusia vastuunkantajia ja vaikeassa paikassa venyneitä pelaajia. "Saimme pitkästä aikaa maalin. Toivottavasti se antaa uskoa tulevaisuuteen." "Moni pelaaja on nostanut profiilia. Ilja (Remes) pelasi hyvän pelin. Jupi (Keskinen) oli maalissa neljä tuoretta tikkiä otsassa, vaikka ei tiedetty onko meillä pelikuntoista maalivahtia ollenkaan", parhaan pelaajan palkinnon pokannut Väisänen suitsutti. Vaikka FC OPA on kuuden ottelun voitottomassa putkessa, ei valmentaja ole vieläkään menettänyt uskoaan. "Nyt tsempataan niin paljon kuin lähtee. Katsotaan sitten, onko meillä Kakkosen paikka vai ei", Väisänen valotti loppukauden kahden pelin aseitaan. Kuvat: (C) 2010, Kari Väre TILASTOT
|