JATKUUKO JYVÄSKYLÄN TAIKA?
17.9.2010
FC OPA matkustaa huomenna FC Vaajakosken vieraaksi. Kakkosen C-lohkon ottelu käynnistyy Vaajakosken Liikuntapuistossa Jyväskylässä klo 15:00. Sarjapaikkataistelun kannalta olennaisia otteluita pelataan tällä kierroksella samaan aikaan Seinäjoella SJK:n ja FC Blackbirdin välillä sekä sunnuntaina Pietarsaaressa, jossa JBK isännöi PK-37:ää. FC Vaajakoski on sarjataulukossa yhdeksäntenä. Kaiken järjen mukaan sillä ei pitäisi hätää olla, mutta jos sarjapaikastaan taisteleva kolmikko äityy hurjaan vireeseen ja samaan aikaan FCV jatkaa kompurointiaan, voi putoamispeikko vielä kummitella. FC Vaajakoski on pelannut viime aikoina mollivoittoisesti. Se on napsinut muutamia tasapelipisteitä sieltä täältä, mutta viimeisin voitto on niinkin kaukaa kuin elokuun ensimmäiseltä päivältä. Alkukaudella jopa kärkikolmikossa käväissyt FC Vaajakoski onkin tullut ryminällä alas huipulta. FC Vaajakoski näyttää kärsivän useasta pitkäaikaisloukkaantumisista, mikä osaltaan voi selittää vaisuja otteita. Mutta yksi ei ole poissa. Hän on Tomi Karlstedt, joka on paukutellut tässä vaiheessa kautta jo 17 maalia ja on maalipörssissä toisena heti FC YPA:n Dragan Pejicin jälkeen. Häntä kannattaa oululaispelurien(kin) tarkkaan vartioida. FC OPA:lla on hyvät muistot Vaajakoskelta. Viime kaudella molemmat ottelut päättyivät 3-0 voittoon ja kevään ensimmäisessä kotiottelussa FC Vaajakoski kaatui 2-0. Jyväskyläläisseurat ovat muutenkin olleet anteliaita tällä kaudella, sillä FC OPA on kaatanut FC Blackbirdinkin kahdesti lukemin 1-0. Tämän voittotilaston soisi nyt jatkuvan. FC OPA:n pelaajatilanteesta ei ole revittävissä isoja otsikoita. Varmasta avauskokoonpanosta vain Jussi Fredriksson on poissa. Hän potee edelleen viikko sitten harjoituksissa telomaansa nilkkaa. Myös molemmat käytössä olevat maalivahdit ovat saaneet treenimustelmia, mutta jompi kumpi sinne tolppien väliin laitetaan vaikka teipin ja särkylääkkeen avulla. Tulopuolella on Ari Makowski, joka on vapautunut pelikiellosta. AIKAISEMMAT OTTELUT
|