LIITTOHALLITUS TARKENSI SARJAUUDISTUSTA

14.9.2010


Suomen Palloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä eilen käsittelemään sarjajärjestelmämuutoksia sekä niiden vaikutusta putoaviin ja nouseviin joukkueisiin. Samalla liittohallitus tarkensi pelitapaa, jolla uusiin supistettuihin sarjoihin edetään.

Liittohallitus vahvisti huhtikuussa Veikkausliigan ja Ykkösen osalta tekemänsä päätökset. Kaudesta 2012 lähtien liiga pelataan 12 joukkueen kolminkertaisena ja Ykkönen kymmenen joukkueen kolminkertaisena sarjana. Liigan viimeinen putoaa Ykköseen, jonka voittaja nousee tilalle ja kaksi viimeistä putoavat suoraan Kakkoseen.

Liigan supistaminen hoidetaan pudottamalla ensi kaudella kaksi joukkuetta suoraan. Kolmanneksi viimeinen joukkue karsii Ykkösen voittajan kanssa liigapaikasta eli Ykkösestä pääsarjaan nouseminen on tehty erittäin haastavaksi kaudella 2011.

Sarjapaikastaan joutuu taistelemaan tosissaan, sillä ensi kauden päätteeksi peräti viisi joukkuetta saa lähtöpassit Ykkösestä. Määrä on hurja, koska Ykkösessä pelaa ensi kaudella vain 12 joukkuetta Kakkosen nousijoiden supistumisen myötä.

FC OPA:n tällä hetkellä pelaama sarja Kakkonen muuttuu kahden vuoden sisällä kolmesta 14 joukkueen lohkosta neljään kymmenen joukkueen lohkoon, joissa pelataan kolminkertainen sarja. Lohkojen voittajat pelaavat UEFA:n säännöin kaksiosaiset karsintaottelut, joiden voittajat nousevat Ykköseen.

Ensi kaudella lohkojen ja joukkueiden määrä on sama kuin tälläkin kaudella. Nousijoiden määrä säilyy yhdessä, mutta nousutapa muuttuu sarjasta lohkovoittajien ja parhaan kakkosen pudotuspeleiksi. Välierät ja finaali, jonka voittaja nousee Ykköseen, pelataan kaksiosaisina karsintaotteluina UEFA:n säännöillä.

Palloliitto on luvannut tarkentaa sarjajärjestelmää keskiviikon iltapäivään mennessä. Silloin selvinnee myös sekin, miten Kakkosesta putoaminen ja Kolmosesta nouseminen tapahtuu ensi kauden ylimenovuotena sekä uuden sarjajärjestelmän aikana.