KOLME PISTETTÄ OSTOSLISTALLA

18.6.2010


FC OPA palaa kaksi pelikierrosta kestäneen tauon jälkeen kotikentälleen. Vieraaksi saapuu FC OPA:lle kokonaan uusi tuttavuus FC Korsholm. Ottelu alkaa Castrenissa huomenna poikkeuksellisesti jo klo 14:00, koska AC Oulu mittelee illalla Turun Palloseuraa vastaan Veikkausliigan ottelussa.

Sarjataulukossa pieniä synkkiä pilvenhattaroita taivaalla sisältänyt tilanne on muuttunut viikon sisällä FC OPA:lle haastavaksi siten, että huomisesta ottelusta yksi ja ainoa vaihtoehto on ottaa kolme pistettä.

FC OPA:n kannalta harmillinen vyöry lähti liikkeelle viikko sitten perjantaina, kun Kajaanin Haka löylytti Seinäjokea kotikentällään 5-1. Lauantain ei-toivottuihin kuului TP-47:n yllätysvoitto VIFK:sta maalein 3-0. Yllätykset jatkuivat senkin jälkeen, kun FC Blackbird kukisti PK-37:n 2-1 ja FC Korsholm kaatoi FC Vaajakosken peräti 3-0.

Yllätystulosten viikon jälkeen sarjapaikkataistelu on saanut aivan uutta eloa. Välittömässä putoamisvaarassa on viisi joukkuetta, jotka ovat kolmen pisteen sisällä toisistaan. Jos sarjasta lähtemisen uhkaan lasketaan myös ehkä putoava kymmenenneksi sijoittuva, tulee tuli takapuolen alla olevien joukkoon muutama muukin seura.

FC OPA on tässä joukossa puolivälissä. Se on saanut kasaan seitsemästä pelistä yhtä monta pistettä, jotka ovat tulleet voitosta ja neljästä tasapelistä.

FC OPA:n tämän hetkisiin ongelmiin voi lukea maalinteon, jossa se on nyt virallisestikin neljän muun seuran kanssa lohkon heikoin, sekä korkeaksi nousseen voittamisen kynnyksen. FC OPA on menettänyt kaksi kertaa tällä kaudella johtoaseman tasapeliin viimeisen 15 minuutin aikana. Se, jos mikä rassaa nuoren joukkueen hipiää, ja kertoo voittamisen liian kovasta kynnyksestä. Tämä on pitkälti henkimaailman kysymyksiä eikä vaadi kuin tulpan aukeamista.

Pelihuumoria joukkue ei ole menettänyt, vaan tekemisen meininki on edelleen hyvä ja pelihalut korkealla. Puolustuspelaaminenkin on pääosin kuosissaan, sillä FC OPA on päästänyt vain yhdeksän maalia verkkoonsa. C-lohkosta löytyy vain viisi tiukemman puolustuksen omistavaa joukkuetta.

Tiettyä vuoristoratamaisuutta FC OPA:n otteissa on ollut. Muutamia yllätyksellisiä otteluita on aina seurannut täydellinen mahalasku. Viimeksi näin kävi kuun vaihteen paikkeilla, kun FC OPA puristi GBK:n tasapeliin kotikentällä, mutta hävisi alokasmaisesti Iisalmessa tasavertaiselle vastustajalle. Tällainen ominaisuus häviää vain yhdessä pelaamalla ja FC OPA lienee paremmassa tikissä mitä pitemmälle kausi etenee.

Ykkösessäkin käväissyt FC Korsholm palasi muutaman piirisarjoissa vietetyn kauden jälkeen takaisin parrasvaloihin. Nimimiehiä ei seuran haaviin tarttunut ja moni sarja-arvioita laatinut oli valmis lyömään FC Korsholmin logon kylkeen varman putoajan leiman. Laineet ovat lyöneet myös taustapuolella. Tammikuun alusta laskettuna FC Korsholmia valmentaa jo kolmas luotsi.

Täysin heittopussi FC Korsholm ei ainakaan ole, sillä se osoitti Vaasan kupeessa tutun Jouni Väkeväisen ohjaksissa olevan vaarallinen vastustaja - ainakin FCV:lle. Lähiviikot näyttävät, saiko FC Korsholm Väkeväisestä hetkellisen piristysruiskeen vai pysyvän menovaihteen. Väkeväisen ohjaksissa kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät isoihin 1-5 ja 2-6 tappioihin.

FC Korsholmin pelaajalistasta voi poimia sudanilaisen kärkimiehen Males Lombon, joka tuli VIFK:sta vahvistukseksi kesken kauden. Lombo tuli FC OPA:lle tutuksi viime kaudella juuri IFK:sta sekä toissa kaudella VPS-junioreista. Uusi pesti alkoi tehokkaasti, sillä FCV:n voitossa Lombo saalisti tehot 1+1 ja toinen vahvistus - Norrvalla FF:stä tullut Darjan Krstevski - 2+0.

FC Korsholmin vahvuudesta löytyy myös serbi Zoran Peic, joka on pitkään pelannut Närpes Kraftissa. Samasta osoitteesta saapui myös Kris Huckstepp, joka pelasi FC Korsholmissa jo sen Ykkösen vuosina.

MM-kisojen vuoksi lauantain Jalkapallovakio on varattu Etelä-Afrikan kohteille. Sen sijaan Pitkässävedossa ottelu on listalla 24/2 kohteena numero 6. Kertoimia ei ole vielä laskettu.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

ei kohtaamisia