TUTTU GBK VIERAILULLE

29.5.2010


FC OPA palaa Pietarsaaren keikan jälkeen kotiareenalle, jossa vastaan huomenna asettuu GBK. Ottelu alkaa sunnuntaiseen tapaan klo 18:30.

GBK on iso kiusankappale FC OPA:n pelihistoriassa. Seurat ovat olleet viimeisen vajaan kahden vuoden aikana vastakkain peräti kahdeksan kertaa ja vain kahdesti FC OPA on poistunut kentältä voittajana. Kertaakaan ei ole päädytty pistejakoon, joten GBK on voittanut keskinäisistä otteluista kuusi.

FC OPA:n molemmat voitot ovat tulleet Kakkosen otteluissa ja kotikentällä. Toissa kaudella Janne Kauppila ratkaisi vauhdikkaan ottelun viime minuuteilla takanurkkaan uponneella vedolla maalein 1-0. Viime kaudella GBK sinnitteli Castrenissa taukovihellyksen nurkille asti, mutta joutui tunnustamaan FC OPA:n paremmaksi 4-1 (2-0).

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti. GBK voitti helmikuun lopussa Kokkolassa pelatun harjoitusottelun maalein 2-0 ja pani puolitoista kuukautta myöhemmin vielä yhdellä paremmaksi voitettuaan cup-mittelön 3-0. Kolmaskin ottelu oli ohjelmassa, mutta GBK ei saanut pelaajapulan vuoksi tammikuun Oulun vierailua tehtyä.

GBK:n kausi on alkanut viime vuotisen pettymyksen jälkeen suotuisissa merkeissä. Ennen lauantai-iltapäivän kahta ottelua GBK on C-lohkon kolmosena kaksi pistettä johtavaa FC Kiistoa perässä. GBK:n kanssa samoissa pistemäärissä majailevat alkukauden komeetta PK-37 ja rovaniemeläinen FC Santa Claus, joka saattaa tänään nousta kärkeen voittamalla Kajaanin Hakan.

FC OPA:n kausi on alkanut vähintäänkin tyydyttävästi, mutta tasainen sarja ja kaksi tasapeliä ovat pudottaneet sen kymmenenneksi. Tosin voitolla saattaisi muutama edellä oleva päänahka tulla poimittua ja sekä sijoitus että pistepussi petraantua.

Castrenille astelee kaksi nälkäistä joukkuetta. Viimeisimmällä kierroksella FC OPA menetti kahden maalin johtonsa JBK:lle ja jäi tasapeliin Pietarsaaressa. GBK puolestaan kärsi avaustappionsa FC YPA:lle maalein 0-2. Taistelua, ryminää ja vauhdikkaita tilanteita on siis luvassa, kun kaksi joukkuetta hakee paluuta voittoraiteille.

FC OPA saa vastaansa vahvan, fyysisen ja kokemusta kartuttaneen joukkueen. Vahvin linkki lienee tolppien välissä, jossa ex-olssilainen Teemu Parpala on torjunut kaikki GBK:n tähän mennessä pelaamat ottelut. Toisaalta vaikka Parpala ei pelaisikaan, ei neljästä veskarivaihtoehdosta hirveän paljon heikompiakaan löydy.

Yksi mielenkiintoinen nimi on Lawrence Smith, joka vaihtoi liigan Kakkoseen ja topparoi pääsarjakokemuksella GBK:n alakerrassa. Vieraiden hyökkäyksestä löytyy kaksi vahvaa vaihtoehtoa. Torniosta muutama sata kilometriä etelämmäksi siirtynyt Misse Ebongue on tehnyt kaksi maalia ja seuran viime kauden maalitykki Kristoffer Ainasoja yhden.

GBK:n hyökkääjien vähäistä maalimäärää ei kannata väheksyä, sillä neljän kierroksen seitsemän täysosumaa ovat jakautuneet tasaisesti eri pelaajien kesken. GBK:lla riittää siis myös ratkaisijoita. FC OPA:aakin vastaan maalit ovat jakautuneet tasaisesti, mutta juuri Ainasoja on kurittanut sinipaitoja eniten kolmella osumallaan.

FC OPA joutuu tekemään otteluun pieniä muutoksia, sillä Kalle Väisänen on ulkona kokoonpanosta ja puuttujien joukossa on myös Erik Isohookana. Muuten mitään isompaa pelaajaringistä ei kuulu.

FC OPA - GBK on Vakion kohteena numero 11. Kierroksen 21 kuponki koostuu 13 kotimaisesta ottelukohteesta. Pelit ovat liigaa, Ykköstä ja Kakkosta. Pitkäveto tarjoaa merkistä riippumatta muhkeita kertoimia: jomman kumman voitolle 2,25 ja tasapelille 4,05. Kohdenumero on 41.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

06.07.2008KakkonenGBK - FC OPA2-0 (0-0)
21.09.2008KakkonenFC OPA - GBK1-0 (0-0)
14.02.2009HarjoitusGBK - FC OPA2-1 (2-0)
04.04.2009HarjoitusFC OPA - GBK0-1 (0-0)
17.06.2009KakkonenFC OPA - GBK4-1 (2-0)
19.09.2009KakkonenGBK - FC OPA2-0 (0-0)
27.02.2010HarjoitusGBK - FC OPA2-0 (1-0)
10.04.2010CupGBK - FC OPA3-0 (0-0)