FC BLACKBIRD |
Jyväskyläläisseura uusi talven aikana kasvojaan. Valmennusvastuun otti Paul Taylor ja nimeäkin siistittiin, kun FC Jyväskylä Blackbird lyheni pelkäksi FC Blackbirdiksi. Kasvojenkohotus ei kuitenkaan riittänyt pelaajamarkkinoilla, vaan FC Blackbird joutui paikalliskilpailijan pahoin kuppaamaksi. Peräti kuusi pelaajaa vaihtoi maisemaa FC Vaajakosken paitaan. Tulijat ovat enimmäkseen JJK:n junioreita, mutta mahtuu joukkoon myös yksi helmikin, kun JJK:n Antti-Jussi Karnio tulee vuoden sopimuksella Mustarastaiden tolppien väliin. Farmisopimus JJK:n kanssa julkistettiin viime tipassa ja se taitaa pelastaa melko paljon Blackbirdille. ARVIO: Keskikastia. |
Perustettu | 1996 (FCJ Blackbird), 2010 (FC Blackbird) | Kakkosessa | 4. kausi: 2007- | Päävalmentaja | Paul Taylor (uusi) | Kotikenttä | Hippos (nurmi, jp) | Yleisöennätys | |
|
|
FC KIISTO |
FC Kiiston ensivisiitti Ykköseen oli ranskalainen. Seuran eväillä ei maan kakkostasolla kauaa juhlittu ja niinpä vaasalaisseura palasi takaisin sekoittamaan lohkon nousijasuosikkien keskinäistä korttipakkaa. FC Kiiston tapauksessa voidaan rehellisesti sanoa, että materiaalia on, mutta onko toiminnallisia rahkeita tai haluja nousuun. Kiiston tyyliselle seuralle Ykkönen on kuitenkin kallis sarja toimia, vaikka pelaajisto varmasti mielellään sinne haluaisikin. Valmentajakaan ei vaihtunut, vaan putoamisesta huolimatta Harri Kevari jatkaa keltamustien käskyttämistä. Kiiston joukkue on harvinaisen isokokoinen eikä sinne edes rimpuloita tai pätkiä huolita. Seuran kotisivujen listauksen mukaan Kiistolta löytyy "vain" puolenkymmentä alle 180-senttistä pelaajaa. Lyhimmätkin heistä ovat 175-senttisiä. Kokonsa turvin FC Kiisto pelaa hyvin fyysistä peliä - pelasi jo silloin, kun FC OPA sen edellisen kerran kohtasi. Seuran hankintalistalta yksikään nimi ei varsinaisesti pomppaa esille. Sen sijaan satavarman ja kokeneen maalivahdin Peter Kaupin sekä Ville Ylisen (SJK), Kåre Björkstrandin ja ynnä muutaman muun lähdöt tuntuvat. ARVIO: Ei aivan lohkon kuumin peruna, mutta kykenee sotkemaan kärkikahinoita. |
Perustettu | 1904 (Vaasan Kiisto), 1999 (FC Kiisto) | Kakkosessa | 10. kausi: 2000-2008, 2010- | Päävalmentaja | Harri Kevari (2008-) | Kotikentät | Hietalahti (nurmi, jp) Kaarlenkenttä (nurmi, yu) | Yleisöennätys | | Kotisivut | personal.inet.fi/urheilu/fckiisto/ |
|
|
FC KORSHOLM |
Kolmen vuoden korpivaellus piirisarjoissa päättyi Vaasan kupeessa Mustasaaressa. Ykköstäkin pari kautta pelannut FC Korsholm palasi takaisin liiton sarjoihin voitettuaan Vaasan/Keski-Pohjanmaan Kolmosen kolmen pisteen erolla ennen 2008 Kakkosessa piipahtanutta VPS-junioreita. Vaikka seuran olosuhteet Botniahallin, sen vieressä olevan tekonurmen ja hienon ruohokentän myötä ovat kunnossa, ei maalaiskunnan pikkuseuran asema kaupungin isojen seurojen puristuksessa ole ruusuinen. Lisähärdelliä on tuonut valmentajan vaihtuminen, kun Muhammed Limam jätti "yksityisistä syistä" pestinsä helmikuussa ja tilalle palkattiin Ulf Kortesniemi. Harjoitusotteluista on tullut tappioita ja pelaajarintamalla ainoat vahvistukset ovat Nelosesta tulleita FC Kiiston kakkosjoukkueen miehiä. Sympaattinen seura, mutta sillä ei vielä pitkälle päästä. ARVIO: Tsemppiä kauteen. Sitä tarvitaan. |
Perustettu | 1998 | Kakkosessa | 8. kausi: 1998-2001, 2004-2006, 2010- | Päävalmentaja | Muhammed Limam (2010) Ulf Kortesniemi (uusi) | Kotikenttä | Keskusurheilukenttä (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 825 FC Korsholm - VPS (2003) |
|
|
FC OPA |
Kokonaan uusi joukkue. Uusi, aloitteleva valmentaja. Uusi pelisysteemi. Uusi strategia. Siinä ovat näytelmät osaset, joilla FC OPA lähtee pettymykseen päättyneen nousuprojektin jälkeen kauden 2010 sarjaan. Budjettia on leikattu ja Oulun seurahierarkiassa kolmantena kulkeva poppoo aikoo lähivuosina satsata pelipaikkojen tarjoamiseen oululaisnuorille. Seuran mukaan se ei estä sitä, etteikö joukkueelle annettaisi lupaa nousta. Mutta tänä vuonna sellaisen onnistuminen vaatisi melko monen palasen loksahtamista paikoilleen. FC OPA on uusiutunut niin rajusti, että kestää oman aikansa ennen kuin jengat napsahtavat lopullisesti kohdalleen ja alkukausi lienee pisteiden valossa heikompi kuin loppukausi. Harjoitusotteluissa on näkynyt jonkinasteista vuoristoratamaisuutta ja sen voi odottaa juuri alkukaudesta jatkuvan. Avainasioita ovat maalinteon onnistuminen ja puolustuksen pitävyys. Jälkimmäisestä pitävät huolen pelaajavalmentaja Ville Väisänen ja AC Oulusta/OLS:sta tullut maalivahti Juho Keskinen. Lähtijöistä korkeimmalle ovat ponnistaneet Jani Luukkonen (AC Oulu), Janne Mahlakaarto (OPS-jp) ja vihdoin läpimurtonsa tehnyt Sami Hyvärinen (PS Kemi). ARVIO: Uusi FC OPA aloittaa rakennustyön tulevaisuutta varten sarjan keskikastissa. |
Perustettu | 2005 | Kakkosessa | 3. kausi: 2008- | Päävalmentaja | Ville Väisänen (uusi) | Kotikenttä | Castren (tekonurmi, jp) | Yleisöennätys | 2 331 FC OPA - OPS-jp (2009) | Kotisivut | www.fcopa.fi |
|
|
FC SANTA CLAUS |
FC Santa Claus palasi pitkästä aikaa Kakkoseen ja säilytti sarjapaikkansa. Nyt näyttää siltä, että Joulupukin pajan rappuset osoittavat jonkin verran yläkertaa kohti. Kuinka jyrkästi, sen lähivuodet näyttävät. Ainakin halu haastaa RoPS:n valta-asema Napapiirillä on kova. FC Santa Claus joutuu varmasti elämään samanlaisten haasteiden kanssa kuin FC OPA:kin. Yhden joukkueen seuran pitää löytää jostain resurssit korkeamman tason toimintaan ja siihen Rovaniemi on huomattavasti pienempi leikkikenttä kuin Oulu. Yrittänyttä ei silti laiteta ja FC Santa Claus on vahvistunut viime kaudesta. Hyökkääjä Antti Peura palasi Ylivieskan reissultaan takaisin Lappiin ja Ville Syväjärvi tuo RoPS:sta liigakokemusta keskikentälle. Matti Hiukan ja hänen avukseen tulleen kokeneen rovaniemeläisfutiksen tuntijan Olli Tammimiehen käsissä on myös vuotta kokeneempi nippu, sillä lähtijöiden joukossa ei montaa nimeä ole. Muutoksia ensi kesään tuo Susivoudin vaihtuminen Keskuskentäksi. Se passannee ainakin Santalle, joka on harjoitellut koko talven tekonurmella, mutta myös esimerkiksi FC OPA:lle, joka niin ikään surffaa kautensa kumirouheella. Pelillisesti rovaniemeläisjoukkue on vahva erikoistilanteissaan. Vaparit, rankkarit ja kulmatkaan eivät auta, jos pitkistä bussimatkoista kärsivä Santa ei saa vierassaldoaan kuntoon. Viime kaudella se otti vaivaiset 10 pistettä vierasotteluistaan. ARVIO: Parantaa viime kaudesta, mutta kuinka paljon riippuu matkapelien saldon kohenemisesta. Vielä ei syytä nousujuhliin. |
Perustettu | 1993 | Kakkosessa | 10. kausi: 1993-2000, 2009- | Päävalmentaja | Matti Hiukka | Kotikenttä | Keskuskenttä (tekonurmi, yu) | Yleisöennätys | 1 407 FC Santa Claus - RoPS (cup, 2010) | Kotisivut | www.fcsantaclaus.fi |
|
|
FC VAAJAKOSKI |
FC Vaajakosken viime kausi päättyi niinkin korkealle kuin kuudennelle sijalle Kakkosen C-lohkossa. Joukkue, joka seuralla oli kasassa, antoi odottaa huomattavasti vähemmän. Nyt se on vuoden kokeneempi ja naapuriseura FC Blackbirdistä tulleet kuusi pelaajaa vahvistavat Vaajakoskea entisestään. Lähtijöiden joukossa ei isoja nimiä ole, joten FC Vaajakoskella ei sarjapaikan puolesta tarvitse pelätä. ARVIO: Keskikastia. Todennäköisesti sen kärkeä. |
Perustettu | 1993 | Kakkosessa | 5. kausi: 2003, 2005-2006, 2009- | Päävalmentaja | Pertti Kastarinen | Kotikenttä | Vaajakosken Liikuntapuisto (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 1 140 FC Vaajakoski - JJK (2003) | Kotisivut | www.fcvaajakoski.com |
|
|
FC YPA |
FC YPA on kokenut isoja muutoksia ja joitain karvaita menetyksiä, mutta ne eivät estä joukkuetta olemasta sarjan suosikkien joukossa. Päin vastoin, esimerkiksi Kalle Rönkön tuleminen maaliin Roope Matsin tilalle jopa parantaa FC YPA:n tilannetta. Profiilinimien joukkoon kuuluu loukkaantumisen jälkeen uralleen uutta potkua hakeva, VPS:sta tuleva oma kasvatti Juho Alasuutari. Uudet lentokoneen tuomat, serbi Goran Cosic ja kanadalainen Kennedy Owusu-Ansah, ovat arvoituksia. MyPa:aan siirtyneen Ville Saxmanin FC YPA olisi varmaankin mielellään pitänyt. FC YPA:n valmistautumista alkukauteen haittaa Ylivieskan hävettävän heikot talviharjoitteluolosuhteet. Kaupungissa ei ole hallia eikä tekonurmea ja tänäkin keväänä FC YPA aloitti harjoitusottelut vasta maaliskuun loppupuolella. ARVIO: Nousijasuosikkeja. |
Perustettu | 1998 | Kakkosessa | 9. kausi: 2001, 2003- | Päävalmentaja | Marko Myllykangas | Kotikenttä | PPO Areena (nurmi, jp) | Yleisöennätys | | | |
|
|
GBK |
Seuran pitkän tähtäimen projekti alkaa olla puolivälissä, mutta tällä hetkellä GBK:sta ei ole KPV:n valta-aseman haastajaksi Kokkolassa eikä mitään järisyttäviä uutisia raitapaitojen riveistä ole tänäkään talvena kuulunut. Hankinnoissaan seura on jonkin verran voiton puolella saatuaan Lawrence Smithin Vaasan Palloseurasta ja Misse Ebonquen Torniosta. Teemu Parpala saa maalivahtiosastolle kaverikseen Saku-Pekka Sahlgrenin KPV:sta ja Janne Björkgrenin piirisarjoista. Tuorein hankinta on JBK:n Staffan Svenlin. Kokkolan paikallisliikenteessä Patrick Byskata vaihtoi KPV:hen. Lisäksi seurasta ovat siirtyneet Joonas Kivinen (FC YPA), Jarno Reinikainen (FC YPA) ja Olli Nylund (VIFK). ARVIO: Keskikastia. |
Perustettu | 1924 | Kakkosessa 1989- | 1990-1991, 1993-1994, 1998-2001, 2005-2006, 2008- | Päävalmentaja | Reijo Timonen (2009-) | Kotikenttä | Keskuskenttä (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 3 203 GBK - HJK (1965) | Kotisivut | www.gbk.fi |
|
|
JBK |
C-lohkossa pisimpään yhtäjaksoisesti pelannut JBK jatkaa perinteistä rooliaan pietarsaarelaisjuniorien hautomona ja peliaikapankkina. FF Jaron kanssa harjoitettu farmiyhteistyö jatkuu tälläkin kaudella ja Alexei Eremenkon valmentajana korvaa liigajoukkueen kakkosluotsiksi tullut Tommi Kautonen. Pelaajasiirtojen koontikin vahvistaa sen, mikä JBK on miehiään. Thomas Kula sekä Markus Kronholm ovat siirtyneet FF Jaroon ja tilalle on tullut lahjakkaita liigaseuran B-junioreita. Nuorentuminen on tietty riskitekijä ja JBK:n rosteri on varmasti arvoitus jokaiseen otteluun lähdettäessä. ARVIO: Siellä jossain sijoilla ynnä muut, mutta lähdöstä tuskin vaaraa ellei jotain mene lahjakkaasti pieleen. |
Perustettu | 1944 | Kakkosessa 1989- | 1996-1997, 1999- | Päävalmentaja | Tommi Kautonen (uusi) | Kotikenttä | Länsikenttä (tekonurmi, jp) | Yleisöennätys | 2 510 JBK - VPS (1954) | Kotisivut | www.jbk.fi |
|
|
KAJAANIN HAKA |
Kajaanin Haka kuuluu sarjan hissijoukkueisiin, jonka sarjataso ja lohko sarjojen sisällä on vaihdellut tuhkatiheään kausittain. Vuonna 1993 seura oli tasapelin päässä Veikkausliigasta, mutta sittemmin KajHa:n käyrä on osoittanut alemmaksi ja hissi on kulkenut kakkos- sekä kolmoskerrosten väliä tuhkatiheään vietettyään pisimmillään kuusi peräkkäistä kautta Kakkosessa 2000-2005. Kahden piirisarjoissa vietetyn vuoden jälkeen KajHa yrittää jälleen vakiinnuttaa paikkaansa liiton sarjoissa. Vaikka seuran toiminta on laadukasta, edustusjoukkueen aseman vakiinnuttaminen ei ole helppoa. KajHa painii vakavien ongelmien kanssa, sillä Kainuu on muuttotappioaluetta eikä nuoria pelaajia ole helppo saada jäämään Kajaaniin. KajHa:n värejä onkin kantanut viime vuosina vaihteleva määrä ulkomaalaispelaajia. Tämän vuoden joukkueessa lentokoneen tuomia on neljä -mahdollisesti kuusi, jos kysymysmerkillä varustetut viime kauden maalitykit Nathaniel Amos ja Junior Obagbemiro liittyvät mukaan. Seura luottaa pitkälti nousun tuoneeseen ryhmään, sillä lähtijöitä on vähän ja ainoa ulkopuolinen vahvistus on OPS:sta tullut Teimuraz Varduashvili. KajHa:n rinki on kuitenkin pieni. Tällä hetkellä rosteriin kuuluu 2+16 pelaajaa, joten avainpelaajien loukkaantumisia se ei kestä. Nuori lupaus Oskari Tervo on mielenkiintoinen nimi. Valmennuksesta vastaa jälleen iki-Haka Pekka "Tankki" Kemppainen. ARVIO: Taistelee sarjapaikastaan. Ei kestä loukkaantumisia ja kaipaisi kipeästi maaliruiskujaan. |
Perustettu | 1953 | Kakkosessa 1989- | 1990-1992, 1995-1997, 2000-2005, 2007, 2010- | Päävalmentaja | Pekka Kemppainen (uusi) | Kotikenttä | Kajaanin Liikuntapuisto (tekonurmi, jp) | Yleisöennätys | 2 376 KajHa - KaPa (1968) | Kotisivut | kajha.kajaani.net |
|
|
PK-37 |
PK-37:sta puhuttaessa merkittävin uutinen lienee Atik Ismailin jättäytyminen seuran valmennustehtävistä. Tilalle löytyi korvaaja Ismailin omasta esikunnasta Marko Pesosen otettua vastuun perinteikkään yläsavolaisen luotsaamisesta. Pienen maalaiskaupungin kasvattajaseuran rooli ei ole edustustoiminnan suhteen kadehdittava, mutta PK-37 on luovinut kahtena viimeisenä kautenaan nippa nappa kuiville. Pelillisiä apuja etsitään nyt Kuopion suunnalta ja PK-37 toivookin saavansa lisäpotkua KuPS:n kanssa tehdystä farmisopimuksesta. Ainakin yli-ikäiseksi käyneitä KuPS:n menestyneitä A-poikia odotetaan Iisalmessa innolla riveihin. Muuten joukkue on muuttunut vähän ja ainoita tulijoita ovat KuPS:n A:sta Niki Berg ja Joni Rissanen sekä AC Kajaanista Taisto Rusanen. Mielenkiintoista on nähdä, minkälaisen pelityylin Pesonen on Ismailin jalanjäljissä luonut. ARVIO: Sarjapaikkataisto odottaa. |
Perustettu | 1937 | Kakkosessa 1989- | 1994-2000, 2003-2004, 2008- | Päävalmentaja | Marko Pesonen (uusi) | Kotikenttä | Sankariniemi (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 1 263 PK-37 - KuPS (1993) | Kotisivut | www.pk-37.fi |
|
|
SEINÄJOEN JALKAPALLOKERHO |
Kolmatta kauttaan aloittelevassa Seinäjoen fuusioseurassa on laitettu lämmittäjä lapioimaan lisää hiiltä veturin pesään. SJK sai viime syksynä uuden puheenjohtajan, jolla riittää tarmoa toimia ja myös kanttia laittaa omaa massia pöytään puheidensa takeiksi. Seuraa perustettaessa yhtenä tavoitteena oli nostaa Seinäjoen jalkapallon tasoa ja nyt työn takeeksi on laadittu visio, joiden pääkohdat ovat nousu Ykköseen viimeistään ensi kaudella ja oma jalkapallostadion Jouppilanvuoren tekonurmelle. Vision toteuttajaksi päätoimisella pestillä SJK sai Vaasassa viime kaudella valmentaneen Tomi Kärkkäisen. Kaikki munat eivät ole kuitenkaan samassa korissa ja ainakin ulos päin näyttää, että SJK toteuttaa visiotaan harkiten ja maltilla eikä koko orkesteri soiden. Silti taitaa olla niin, että mitä nopeammin sen parempi. Joukkuetta on uusittu hellällä kädellä, mutta mm. Miikka Tuovilan (FC Hml), Ville Ylisen (FC Kiisto) ja Mikko Ylihärsilän (VIFK) hankinnat kertovat, ettei SJK:n jalka ole jarrupolkimella päinkään. Lähtijöistä ainoastaan Tommi Haanpään siirtyminen kirpaisee, mutta liigaura oli jo odotettavissakin. SJK:n kahta ensimmäistä kautta ovat värittäneet lukuisat loukkaantumiset. Lisäksi sarjan äänekkäimmän ja vannoutuneimman fanikerhon harmiksi SJK:n kotisaldo kerättyihin kokonaispisteisiin nähden on ollut molempina vuosina poikkeuksellisen huono. Kotipeli kuntoon + tuuria terveysrintamalle = nappikausi. ARVIO: Nousijasuosikkeja. |
Perustettu | 2007 | Kakkosessa | 3. kausi: 2008- | Päävalmentaja | Tomi Kärkkäinen (uusi) | Kotikenttä | Keskusurheilukenttä (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 674 SJK - Virkiä (2009) | | |
|
|
TP-47 |
TP-47:n välitön lähihistoria on melkoista vuoristorataa. Pitkäaikainen valmennuskaksikko ja seuran menestyksen luojat saivat viime kaudella väistyä, mutta syksy päättyi kuin päättyikin dramaattiseen putoamiseen. Uusi johtokunta päätti velkataakan alla luopua sarjasta, mutta kansanliikkeen, entisten seuratoimijoiden ja paikallisten yritysten vaikutuksesta syntyi pelastusoperaatio. Sen ansiosta valittiin uusi johto ja TP-47 jatkaa pelaamista. Osin pakostakin TP-47 panostaa nyt enemmän kotimaisiin ja torniolaisiin pelaajiin, mutta joukkueessa tulee olemaan vahva oululaissävy. OLS:n savuavista raunioista kolme pelaajaa siirtyi Pohjan stadionille ja AC Oulun farmisopimus tuo heitä kesän aikana nipun lisää. Talven kohuhankinta on Norjassa viimeksi pelannut Keijo Huusko, joka sukkuloi seurassa pelaajana, kakkosvalmentajana ja urheilutoimenjohtajana. TP-47:lla on heittää maalipuiden väliin sarjan rutinoitunein maalivahtikaksikko: Lauri Rönkkö ja Pasi Hiekkanen. Hyvien pelaajien rivi lähtijöiden listalla on pitkä: Bergin pojat Ruotsiin, Mikko Barsk Kemiin, Mikko Väänänen OPS:aan ja Pekka Räisänen HauPa:aan näin muutamia mainittuna. Muutokset, kokemattomuus ja pitkälle venynyt rakennustyö eivät voi olla näkymättä, mutta silti TP-47:ssä on ainesta yllättäjäksi. ARVIO: Kaikki maan ja taivaan väliltä. Sarjapaikkataistosta mustaksi hevoseksi, mutta ei sentään ihan nousutaistoon asti. |
Perustettu | 1947 | Kakkosessa 1989- | 1994, 1999-2000, 2010- | Päävalmentaja | Kimmo Halmkrona (uusi) | Kotikenttä | Pohjan stadion (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 3 611 TP-47 - RoPS (2005) | Kotisivut | www.tp47.com |
|
|
VIFK |
VIFK oli viime kauden suurin alisuorittaja. Sen peli yskähteli ratkaisevasti alkukaudella eikä upea syyskauden tappioton suora riittänyt viemään sitä nousutaistoon. VIFK:n pelaajien kokemus pääsarjojen ottelumäärissä mitaten oli niin mittavaa, että jääminen kärkitaistosta oli jotain mystisempää. Arvokasta oppia saanut valmentaja Christoffer Kloo jatkaa seuran peräsimessä ja Kiiston putoamisen myötä halut paikata Vaasan seudun aukko Ykkösessä ovat kovat. Pelaajien liikenne on tapahtunut lähinnä seudullisesti. VIFK kuori sarjasta pudonneen Norrvalla FF:n kerman ja haali sieltä neljä vahvistusta. Myös liigasta VPS:n paidasta on tullut pari pelaajaa peliajan perässä VIFK:iin. Tolppien välistä löytyy iso kysymysmerkki. Onko Norrvallan Matias Kullbäckistä liigavahdiksi siirtyneen Brian Popen korvaajaksi? ARVIO: Nousijasuosikkeja. |
Perustettu | 1900 (BK-IFK 1989-2000) | Kakkosessa 1989- | 1989-1993, 1995-2000, 2002-2005, 2009- | Päävalmentaja | Christoffer Kloo (2009-) | Kotikentät | Hietalahti (nurmi, jp) Kaarlenkenttä (nurmi, yu) | Yleisöennätys | 3 485 VIFK - VPS (1969) | Kotisivut | www.vifk.fi |
|