FC YPA AVAA PELIKAUDEN OULUSSA

26.3.2010


FC OPA ja FC YPA iskevät yhteen harjoitusottelun merkeissä huomenna. Ottelu pelataan kevätlauantaiksi eksoottiseen aikaan klo 18:15 alkaen Heinäpään tekonurmella.

FC YPA on tuttu jokatalvinen vieras Oulussa. FC OPA:kin on otellut sitä vastaan jo kolmena edellisenä talvena. Huomenna pelataan joukkueiden välinen neljäs harjoitusottelu ja yhteenlaskettuna kohtaaminen on jo kahdeksas seurojen välillä neljän vuoden sisällä.

FC OPA toimii ylivieskalaisten avausvastustajana. FC YPA:n piti kohdata viime viikonloppuna VIFK vieraissa, mutta joukkueet joutuivat antautumaan luonnonvoimille. Paksua lumikerrosta ei saatu siivottua Mustasaaren tekonurmelta ja peli jouduttiin perumaan.

FC YPA aloittaa yllättävän myöhään harjoitusottelunsa, minkä selittävinä tekijöinä lienevät sekä keskittyminen talvella futsaliin että myös harjoituspaikkojen puute. Ylivieska on pohjoisimmassa Suomessa yksi suurimmista paikkakunnista, josta ei löydy talvikäyttöön sopivaa kenttää.

Siinä missä FC YPA vasta aloittelee harjoitusotteluitaan, FC OPA:n kausi on kääntymässä jo kohti kenraalia. FC OPA pelaa Ylivieskan jälkeen vain yhden tai mahdollisesti kaksi harjoitusottelua. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaiset ovat talviuniltaan heränneen kontion otteet ja kuinka pitkälle myöhään aloitettu harjoitusottelukausi heijastuu sarjapeleihin.

Nykyisellä ryhmällään FC YPA kuuluu Kakkosen C-lohkon suosikkien joukkoon. Seura menetti ykkösnyrkeistään Ville Saxmanin, Roope Matsin, Aleksandar Vuleticin ja Antti Peuran muihin seuroihin, mutta paluuposti on tuonut yhtä vakuuttavaa kalustoa takaisin.

Merkittävimmät uudet kotimaiset nimet ovat Kemistä maalille tullut Kalle Rönkkö ja loukkaantumisista viime kaudella kärsinyt Juho Alasuutari, joka palaa Vaasan Palloseurasta takaisin Ylivieskaan. Lisäksi haaviin on tarttunut pari ulkomaalaispeluria - toinen Serbiasta ja toinen Saksasta.

FC OPA pelaa huomenillalla suurin piirtein samalla kokoonpanolla kuin edellisenkin harjoitusottelun.

Sääennuste lupaa jonkinasteista lumisadetta aina sunnuntai-iltapäivään saakka, joten olosuhteet tulevat olemaan vähintäänkin haastavat. Onneksi lämpötilan on luvattu pysyä nollan tuntumassa pahin pyrykin tulee vasta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä eli peli pitäisi Heinäpään tekonurmen lämmitysjärjestelmän turvin pystyä viemään läpi normaaliin tapaan.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

01.04.2007HarjoitusFC OPA - FC YPA2-0 (0-0)
05.04.2008HarjoitusFC OPA - FC YPA0-0 (0-0)
17.07.2008KakkonenFC YPA - FC OPA1-3 (1-1)
04.10.2008KakkonenFC OPA - FC YPA1-1 (1-1)
22.03.2009HarjoitusFC OPA - FC YPA0-2 (0-1)
09.05.2009KakkonenFC OPA - FC YPA4-0 (2-0)
01.08.2009KakkonenFC YPA - FC OPA3-0 (1-0)