CUPIN METSÄSTYS ALKAA KOKKOLASTA

19.3.2010


Suomen Cupin 3. kierroksen otteluparit arvottiin Palloliiton toimistossa tänään iltapäivällä. Arpa heitti tällä kertaa tutumman joukkueen pariksi FC OPA:lle, kun sen vastustajaksi valikoitui samassa sarjassa pelaava GBK. Kotiottelua ei tälläkään kertaa FC OPA:lle suotu, vaan arpa pyöritti isännäksi kokkolalaiset. Ottelu on pelattava huhtikuun kahden ensimmäisen viikon aikana.

Cup-vastustaja on FC OPA:lle tuttu joukkue parin viime vuoden ajalta niin harjoitusotteluista kuin sarjakohtaamisistakin. Helmikuussa pelattu harjoitusottelu mukaan lukien FC OPA on kohdannut GBK:n jo seitsemän kertaa.

Aina ei ole näin ollut, sillä oikukas cup-arpa on tuonut FC OPA:lle vastustajiksi mm. FC Kiisto/2:n, IFK Jakobstadin ja Kauhajoen Karhun kaltaisia tuntemattomuuksia. Cup-ottelut ovatkin jääneet FC OPA:n ja näiden välisiksi ainoiksi mittelöiksi.

FC OPA:n värikkääseen cup-historiaan ei kuulu sanottavampaa menestystä. Joukkue on kaksi kertaa edennyt kilpailussa puoliväliin eli 5. kierrokselle vuosina 2007 ja 2008. Näistä kahdesta kauden 2007 taival voidaan nostaa korkeimmalle pallille, koska FC OPA urakoi silloin peräti neljä ottelua ja pudotti jatkosta mm. Ykkösessä pelanneen VIFK:n.

Toissa kaudella FC OPA:n saldoksi jäi kaksi ottelua. Pudottajan roolin sai liigassa pelannut FF Jaro. Viime kaudella FC OPA putosi cupista heti avausottelussaan. Kauhajoen Karhu löi oululaiset yllättäen maalein 2-1.

FC OPA:N CUP-HISTORIA

2005 ei osanottoa 
20062/10FC OPA - FC Rio Grande5-6 rp
20072/10FC OPA - KemPa7-1 (2-1)
 3/10FC Kiisto/2 - FC OPA0-3 (0-2)
 4/10FC OPA - VIFK2-1 (2-1)
 5/10FC OPA - KPV1-3 (1-1)
20084/10IFK Jakobstad - FC OPA0-2 (0-1)
 5/10FC OPA - FF Jaro1-4 (0-2)
20094/10Karhu - FC OPA2-1 (0-0)
20103/9GBK - FC OPA