OPS-JP ODOTETTU MESTARI

21.2.2010

OPS voitti hyväntekeväisyysturnauksen näytöstyyliin.
OPS voitti hyväntekeväisyysturnauksen näytöstyyliin.
Luis Vanderlei tyynenä lunastamassa pyttyä.
Luis Vanderlei tyynenä lunastamassa pyttyä.
Hopeakin maistui HauPa:lle.
Hopeakin maistui HauPa:lle.
Kumpi ehtii ensin? Oliveira vai Matti Rissanen?
Kumpi ehtii ensin? Oliveira vai Matti Rissanen?

Hyväntekeväisyysturnaus Kontti 2010 päättyi OPS-jp:n juhliin. Se kukisti loppuottelussa turnauksen ehdottoman yllättäjän Haukiputaan Pallo lopulta melko vaivattomasti maalein 4-0 (2-0). FC OPA ryhdistäytyi vaatimattoman alkulohkosuorituksen jälkeen pronssille ennen FC Santa Clausia. OuTa oli viides ja KajHa kuudes.

Viimevuotisesta tiukaksi menneestä loppuottelusta ei ollut tänä vuonna tietoakaan, kun turnauksen ehdoton yllättäjä Haukiputaan Pallo joutui OPS-jp:n jyrän alle heti alkuminuuteista lähtien. Anzor Kaladze laittoi Janne Mahlakaarron antaman vapaapotkun sisään jo 2. minuutilla. Kaladze oli tekemässä tuhojaan myös toisen puoliajan alussa, kun hän teki OPS:n kolmannen maalin pelikellon näyttäessä 44. minuuttia.

HauPa taisteli loppuottelussa urheasti, mutta paremmalleen se ei voinut mitään. Loppuotteluun olisi voinut tulla lisää jännitystä, jos Ilari Nikula tai Toni Tuominen olisivat onnistuneet omista paikoistaan.

Pronssiottelussa maaliverkot olivat lujilla. FC OPA löi FC Santa Clausin maalijuhlassa lukemin 5-3 (3-1). Joonas Sohlo pyssytti kaksi maalia ja nousi joukkueensa turnauksen tärkeimmäksi pelaajaksi ratkaistuaan eilisen HauPa-ottelun vain 13 sekuntia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

Yllätyksiltä ei vältytty myöskään sunnuntaina, kun kokonaan uusiutunut OuTa -pakka nujersi Kakkoseen näytöstyyliin viime kauden päätteeksi nousseen Kajaanin Hakan 1-0 (1-0) ottelussa sijasta viisi. Ainoan osuman viimeisteli Arno Kandelberg ja maaliin antoi ratkaisevan syötön MetroStarsissa viime kaudella pelannut Mikko Rantala.

Turnauksen pääpalkinnosta tuhannesta eurosta puolet menee OPS:n valitsemaan kohteeseen, joka on Oulun Seudun Muistiyhdistys ry - entinen Oulun Seudun Dementiayhdistys. Lahjoitus luovutetaan saajalleen erikseen järjestettävässä tilaisuudessa.

FC OPA:n Joonas Sohlo nousi lopulta turnauksen maalikuninkaaksi ja sai tittelin mukanaan tuomat Umbron jalkapallokengät. Nappuloiden kohtaloa saatiin jännittää aivan loppuun saakka, sillä lähdettäessä loppuotteluun mm. HauPa:n Charles Figho ja Tuominen hengittivät kahdella osumallaan Sohlon niskaan. Kaladze ja Luis Vanderlei kiilasivat vielä finaalin aikana Sohlon kantaan.

Turnauksen tähdistöjoukkueen valitseminen oli tällä kertaa tavallista vaikeampaa. Erityisesti maalivahtien osalta oli vaikeaa poimia yhtä muiden ylitse nousevaa nimeä. Lopulta direktoraatti päätyi OuTa:n Jussi Seppäseen, vaikka sijoitusottelussa saatu punainen kortti himmensikin valintahaluja.

Seppänen oli kuitenkin ainoa maalivahti, joka torjui läpi jokaisen ottelun joutumatta vaihtopenkille ja joutui myös jokaisessa ottelussa todellisiin töihin. Näin ollen esimerkiksi OPS:ssa puoliksi torjuntavastuun jakaneet Antti Alakulju ja Oskari Forsman - Seppäseen verrattuna suhteellisesti ottaen työttömät maalivahdit - putosivat pelistä pois.

Tähdistö myös hajaantui viime vuotista enemmän. Kahdesta parhaasta tähdistöön pääsi seitsemän pelaajaa. Vuonna 2008 luku oli kahdeksan pelaajaa ja viimeksi FC OPA sekä AC Oulu miehittivät yhtä lukuunottamatta kaikki paikat.

Turnauksen yleisömäärä jäi isoksi pettymykseksi. Kun AC Oulu ja kolmiodraama ACO-FC OPA-OPS oli poissa, osattiin yleisömäärän laskua odottaa. Katsomot olivat kuitenkin kilpailullisten syiden, erittäin kylmän sään, olympialaisten ja vähentyneen mainostuksen yhteisvaikutuksesta odotettuakin tyhjemmät. Eniten yleisöä oli loppuottelussa, jota seurasi 115 katsojaa.