OUTA KORVAA OLS:N

15.2.2010


Jalkapallon edustustoimintansa kuopanneen OLS:n tilalle Kontti 2010 -turnaukseen tulee Oulun Tarmo. Pikahälytyksen turnaukseen saanut OuTa hyväksyi kutsun ja ottaa OLS:n paikan otteluohjelmassa uuden nigerialaisluotsinsa Ladi Babalolan johdolla.

OuTa:lla on hyvät muistot samasta turnauksesta vuodelta 2008, jolloin se taisteli ainoana Kolmosen joukkueena pronssille jättäen taakseen OPS-jp:n ja OLS:n. Parhaiten muistettu hetki kuitenkin lienee, kun OuTa puristi maalittoman tasapelipisteen AC Oululta.

Tarmo on tiettävästi saamassa ryhmäänsä joukon uusia pelaajia, joita se aikoo testata turnauksessa. Heittopussiksi paikkaaja ei siis aio, vaikkakin vastus tulee olemaan kovaa luokkaa.

OuTa:n lisäksi OLS:n paikalle oli ajateltu TP-47:ää ja Haparanda FF:ää. Tornio ei kuitenkaan halunnut lähteä loukkaantumisten pelossa riskeeraamaan vähälukuista rinkiään ja HFF:llä on samana viikonloppuna harjoitusottelu.