KIIMINGIN RIENTO, VOITTAMATON

14.2.2010

Taistelupari Petri Viide ja Ilja Remes.
Taistelupari Petri Viide ja Ilja Remes.
Hurjan näköinen tilanne Jussi Sepän vartioimalla maalilla.
Hurjan näköinen tilanne Jussi Sepän vartioimalla maalilla.
Kapteenit pallon perässä.
Kapteenit pallon perässä.
Janne Yrjönheikki tykittää kuuluisan vapaapotkunsa.
Janne Yrjönheikki tykittää kuuluisan vapaapotkunsa.

KiiRi - FC OPA 6-2 (2-0): Raportti, tilastot, kuvat.

FC OPA päätti futsal-kautensa Viitosen kärkiottelussa Kiimingin Rientoa vastaan. Seitsemän ottelua ilman tappioita pelannut KiiRi ei löytänyt voittajaa myöskään FC OPA:sta, joka hävisi vahvalle vastustajalleen maalein 2-6 (0-2).

KiiRi oli odotetun vahva joukkue eikä se antanut FC OPA:lle juurikaan pärjäämisen mahdollisuuksia. Mustapaitainen isäntä ansaitsi kolme pistettään ilman pulinoita ja näytti onnistuvan maalinteossa välillä mahdottomistakin paikoista. Toisessa päässä FC OPA nakutti laukaisukarttaan merkintöjä paljolti tolpan ja ylähirren väärälle puolelle. Loput yritykset torpedoi KiiRi:n hyvän pelin pelannut maalivahti.

Omalta osaltaan FC OPA:n heikkoon esitykseen vaikutti aamulla pelattu jalkapallo-ottelu, jonka väsyttämistä pelaajista ei aivan sataprosenttista suoritusta irronnut. Janne Yrjönheikkikin pelasi polvivaivaisena samaisessa ottelussa saadun kolhun vuoksi, mistä hänelle voidaan antaa ylimääräinen sulka hattuun. Tappiosta huolimatta joukkueen parhaaksi pelaajaksi kohosi maalivahti Jussi Seppä.

Tappio tiesi FC OPA:n jäämistä kolmanneksi sarjassa, kun PaTe/2 kaatoi turnauksen viimeisessä ratkaisuottelussa Herkku-Papat, pyyhälsi kaikkien takaa sarjakakkoseksi ja nousi KiiRi:n vanavedessä Neloseen.

Lopputulema kahdeksan kierroksen sarjassa on KiiRi 24 pistettä, PaTe/2 18 pistettä sekä FC OPA ja OuJK Academentico 16 pistettä. FC OPA nappaa kolmospaikan sarjassa huomattavasti paremman maalieronsa turvin ja joutuu näin ollen kyttäämään mahdollisia kabinettipaikkoja.

Sellainen voi irrota luontaisesti, jos Oulun Kakkosesta nousee joukkue Ykköseen. Silloin piirin täydennysmenettelyn mukaisesti kaikista sarjoista nousee kahden sijasta kolme joukkuetta. Muussa tapauksessa tieto sarjapaikan kohtalosta voi tulla vasta syksyllä, kun tiedetään futsal-joukkueiden nimet ja lukumäärät. Tällekin kaudelle esimerkiksi MetroStars nousi Neloseen, vaikka oli vasta viides edelliskauden sarjassa.

Viitoseen jäämisestä huolimatta FC OPA:ssa futsal-toiminta jatkuu myös ensi syksynäkin. Seura tietää tämän hetkiset pulmat ja kiikaroi varovaisesti jopa satsauksia lajin parissa.

"Olemme otelleet futsalissa lähinnä kuntoilumielessä. Yksilötaidot kantoivat joukkuetta tähän pisteeseen saakka, mutta harjoittelun puute näkyy joukkuepelaamisen rajallisuutena", FC OPA:n futsal-hahmo, urheilutoimenjohtaja Raine Pernu kommentoi.

"Meille tuli myös selväksi, että menestyminen vaatii n. 12-15 aktiivista pelaajaa eli kaipaamme joukkueeseen täydennystä."

Tällä kaudella FC OPA:lla oli rosterissaan tusinan verran pelimiehiä, mutta peräti kolme heistä ei lopulta päässyt yhteenkään otteluun. Pernu laskeskelee, että FC OPA menetti ringin pienuuden vuoksi 5-8 pistettä. Esimerkiksi jaksaminen loppuun asti OuJK Academenticoa vastaan olisi voinut tietää kaivattuja kahta lisäpistettä.

FC OPA:n futsalin myötätuuli vaatii seurassa kaksi selkeää asiaa. Harjoittelua pitää pystyä lisäämään kuten myös osanottajien määrää.

"Meidän täytyy saada jostain yksi harjoitusvuoro viikossa ja muutama aktiivinen, sitoutunut pelaaja lisää. Niillä eväillä jatkamme ja olemme valmiita osallistumaan jopa Suomen Cupiin."

"Joukkueiden lukumäärä on tässä sivuseikka. Jos Metrossakin on tarpeeksi naamoja, pelaamme tosipelejä sitten kahdella joukkueella, mutta ensimmäisenä se reservi pumpataan halukkaista pelaajista", Pernu kertoo.

Kuvat: (C) 2010, Kari Väre

TILASTOT

Su 14.02.2010, Oulunsalon liikuntakeskus 
Viitonen 

KiiRi - FC OPA

6-2 (2-0)

07.25 1-0 Mika Järvinen 
16.50 2-0 Mika Kurkela (Kari Haataja) 
20.50 3-0 Oskari Pieniniemi (Mika Taskila) 
27.12 3-1 Mika Koski (Matias Hautajärvi) 
31.10 4-1 Kari Haataja (Mika Kurkela) 
31.54 5-1 Mika Järvinen (Mika Taskila) 
35.00 6-1 Antti Jussila (Mika Kurkela) 
37.00 6-2 Janne Yrjönheikki 
Erotuomarit: Kari Myllyoja, Pauli Leviäkangas 

FC OPA 
HAUTAJÄRVI Matias0+1
KOSKI Mika1+0
PEHKONEN Arttu 
REMES Ilja 
SEPPÄ Jussi (mv) 
YRJÖNHEIKKI Janne1+0