FUTSAL-PÄÄTÖS SIIRTYY VIIKOLLA

25.1.2010


MetroStarsin viimeinen futsal-ottelu Nelosessa aikaistuu ja pelataan Nallisportissa la 6. helmikuuta klo 18:00. Vastassa on JS Hercules. Siirron syynä on Herculeksen jalkapallojoukkueen Suomen Cupin ottelu, joka pelataan samana päivänä kuin Nelosen päätösturnaus.

MetroStarsin ja Herculeksen futsal-kamppailussa on paljon pelissä, sillä kyseessä on tasaisessa sarjassa säilymisen kannalta tärkeä ottelu molemmille. MetroStars on tällä hetkellä putoamisviivan alapuolella kahden pisteen päässä Herculeksesta ja yhden ottelun vähemmän pelanneesta OuRe/2:sta.

Viimeisessä ottelussa vain voitto kelpaa MetroStarsille. Muut tulokset tarkoittavat automaattisesti putoamista Viitoseen, ellei sarjapaikkojen täydennykset pelasta joukkuetta kesän aikana. Voittokaan ei automaattisesti takaa sarjapaikkaa, sillä jos päätösturnauksen ottelut menevät pahasti ristiin, lähtö on edessä siltikin.

MetroStarsilla olisi ollut teoreettinen tilaisuus parantaa mahdollisuuksia sarjapaikkansa säilyttämiseksi kolmella lisäpisteellä, sillä edellisessä turnauksessa AC Kasikuutosen murskavoittoon 18-0 päättyneessä ottelussa voittajajoukkue käytti edustuskelvotonta, pöytäkirjaan merkitsemätöntä pelaajaa.

MetroStars päätyi urheilulliseen ratkaisuun ja päätti olla tekemättä vastalausetta. Futsal on kuitenkin vain harrastustoimintaa. Siinä tapauksessa sarjatasolla ei ole merkitystä eikä vastalauseella, joka perustuisi vain pöytäkirjan täyttäjän unohduksen rankaisemiseen sekä pisteillä että vastalausemaksulla, hankitut pisteet tuntuisi mielekkäiltä.