HARJOITUKSET JATKUVAT TÄNÄÄN

4.1.2010


Katsantokannasta riippuen joululoma tai kausitauko on ohitse. FC OPA:n kaikki kolme jalkapallojoukkuetta aloittavat varsinaisen valmistautumisen uuteen kauteen harjoitusten merkeissä.

MetroStars ja A-pojat ovat alkutalven aikana käyttäneet edustusjoukkueen harjoitusvuoroja hyväkseen. Syksyn höntsäilyissä onkin nähty monenlaisia kasvoja aina kansainvälisen tason tähtiin saakka, sillä oululaisillekin tuttu hyökkääjä Raphael Edereho on käynyt kuntouttamassa polveaan MetroStarsin harjoituksissa.

FC OPA:n edustusjoukkue harjoittelee aina Heinäpään tekonurmen avautumiseen saakka Heinäpään palloiluhallilla maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 20:15 - 22:00. Lisäksi harjoitusohjelmaan kuuluu fysiikkapanotteinen harjoitus Nuottasaaren koululla tiistaisin klo 20:45 - 22:00.

Pelaajat, jotka haluavat antaa näyttöjä FC OPA:n rinkiin pääsemiseksi, ovat tervetulleita harjoituksiin. Ikä- tai kokemusrajaa ei ole, mutta erityisesti nuoret, lahjakkaat ja kehityskelpoiset pelaajat ovat tervetulleita.

MetroStars ja A-pojat harjoittelevat vielä ainakin tammikuun ajan yhdessä. Harjoitusaikoja on kolme: maanantaisin klo 20:15 - 22:00 ja keskiviikkoisin 21:30 - 23:00 Ouluhallissa sekä perjantaisin klo 21:30 - 23:00 Heinäpään palloiluhallissa. Luvassa on myös perinteinen jäähallin kuntopitoinen harjoittelu, joka tapahtuu jääkiekko-otteluiden suomissa puitteissa vaihtelevina päivinä.

Myös MetroStars ja A-pojat ottavat vastaan uusia kokelaita. MetroStars kaipaa rinkiinsä muutamia täydennyksiä, sillä siirrot A-poikiin ja kaksi armeijakomennusta ovat nakertaneet jonkin verran kokoonpanoa. A-poikien osalta tilanne on luonnollinen, sillä joukkue on kokonaan uusi.

MetroStars pelaa ensi kaudella Viitosessa ja tavoittelee paluuta Neloseen. Joukkuetta valmentaa Markku Pehkonen. A-pojat osallistuu ensi kaudella Ykköseen. Joukkueen peräsimessä ovat Pertti Pohjola ja Pehkonen.

Tarkemmat harjoitusohjelmat voi katsoa vasemman palstan Harjoitukset -linkin kautta.