MAHLAKAARTO JA SEPPÄ VUODEN PELAAJAT

13.12.2009

Palkitut ryhmäkuvassa.
Palkitut ryhmäkuvassa.
Juhlatunnelmia pitopöydän äärestä.
Juhlatunnelmia pitopöydän äärestä.

FC OPA:n perinteistä seurajuhlaa vietettiin viidettä kertaa tänään alkuillasta. Juhlan pitopaikkana oli perinteen mukaisesti idyllinen Rauhala, mutta tänä vuonna kekkereiden päivä oli siirtynyt viikolla itsenäisyyspäivästä eteen päin.

Rauhalaan oli kokoontunut kolmisenkymmentä uutta ja vanhaa opalaista perheineen. He saivat nauttia kakkukahvien lisäksi puheenjohtajan tilannekatsauksesta sekä palkintojenjaosta ja pikkujoululahjoista.

Ykköshuomio kohdistui luonnollisesti palkintoihin ja erityisesti pelaajien äänestämällä valitsemaan Vuoden Pelaajaan. Edustusjoukkueen palkinnon nappasi Janne Mahlakaarto, joka kahmi kaksi lisäpalkintoa olemalla Vuoden Maalitykki ja saamalla jaetun parhaan syöttäjän palkinnon yhdessä brassipakki Leonardon kanssa.

MetroStarsin tittelin vei maalivahti Jussi Seppä, joka pokkasi myös joukkueen Vuoden Jokeri palkinnon harjoitusaktiivisuudestaan, pelillisistä ansioistaan ja pelottomuudestaan liittyä sekavassa tilassa olleen joukkueen riveihin viime talvena.

Edustusjoukkueen äänestys oli selvä. Mahlakaarto keräsi 29 ääntä, jotka riittivät melko reiluun voittoon 18 äänellä toiseksi tulleesta Sami Hyvärisestä. Harri Saarela ja Ville Väisänen keräsivät 15 ääntä. Voitto irtosi toiseksi pienimmällä äänimäärällä joukkueen historiassa, joten ääniä saaneita avainpelaajia oli äänestäjien mielestä useita.

MetroStarsin äänestys oli tiukempi ja äänipotti jakaantui useammalle pelaajalle - molemmat odotetusti. Seppä keräsi 18 ääntä saatuaan tiukimman haasteen kisan ennakkosuosikilta Mikko Rantalalta, joka sai 14 ääntä. Kärkikaksikkoa peesasivat Timo Heikkilä 12:lla, Jesse Kuusela 11:llä ja Arttu Pehkonen 10 äänellä.

Mahlakaarron lisäksi palkintorohmuna toimi Rantala, joka keräsi myös kolme pyttyä. Rantala valittiin Vuoden Futsal-pelaajaksi, Vuoden Aktiivisimmaksi ja Vuoden Rakentajaksi. Sepän lisäksi Hyvärinen nouti kaksi palkintoa. Hän oli Vuoden Puolustaja ja Vuoden Kehittynein.

Tämän vuoden kunniataulu jää vielä osin keskeneräiseksi, sillä syksyllä aikatauluongelmien vuoksi pitämättä jäänyt MetroGames urheillaan vasta keväällä.

Tilaisuudessa palkittiin lisäksi seuran kolme pitkäaikaista vaikuttajaa Raine Pernu, Jukka Rantala ja Kari Väre. Kolmikko sai kunnianosoituksena työstään seuran standaarit.

PALKITUT 2009

EdustusjoukkueMetroStars
Vuoden PelaajaJanne Mahlakaarto
29 ääntä
Jussi Seppä
18 ääntä
Vuoden PuolustajaSami HyvärinenMatti Haapala
Vuoden RakentajaHarri SaarelaMikko Rantala
Vuoden MaalitykkiJanne Mahlakaarto
18 maalia
Timo Heikkilä
8 maalia
Vuoden SyöttäjäJanne Mahlakaarto
Leonardo Moschetto
11 syöttöä
Timo Heikkilä
6 syöttöä
Vuoden JokeriJoonas SohloJussi Seppä
Vuoden Aktiivisin-Mikko Rantala
Vuoden KehittyneinSami HyvärinenJussi Ailisto
Vuoden TaistelijaJanne KauppilaArttu Pehkonen
Vuoden Futsal-pelaaja-Mikko Rantala
MetroGames-(kevät 2010)