KENRAALI KOHTI SYYSKIERROSTA

21.7.2009


MetroStars on ollut yli kuukauden mittaisella ottelutauolla, mutta harjoituksissa on sentään jokunen kerta ehditty jo huhkia. Paussi otteluista päättyy vihdoin huomenna, kun MetroStars on Kolmosessa pelaavan Oulun Jalkapalloklubin vieraana harjoituskohtaamisessa. Ottelu pelataan OuJK:n harjoitusvuorolla Heinäpään 5-kentällä klo 20:15 alkaen.

Kumpikin joukkue hakee ottelusta pitkän tauon jälkeistä pelituntumaa ennen syyskierroksien ottelua. MetroStars on edellisen kerran ollut pelikentillä juhannusta edeltävänä viikonloppuna, jolloin sarjakärki Spartak joutui tyytymään tasapeliin Oulussa. OuJK on pelannut viimeksi kesä-heinäkuun vaihteessa.

Ottelu palvelee myös testinä kahdelle viime aikoina harjoituksissa vilahtaneelle pelaajalle. Mukana ovat oululaisia juniorijoukkueita kiertänyt Simo Kangas sekä Keski-Pohjanmaan piirin Kolmosta pelannut Tuomas Isotalus.

MetroStarsin syyskausi alkaa ensi viikolla kahdella ottelulla. Tiistaina on vuorossa erittäin tärkeä jumbofinaali Oulun Reippaan kanssa ja jo heti torstaina todennäköisesti perinteisen kompakti ryhmitys lähtee ottamaan mittaa Pudasjärvelle FC Kurenpojista sekä Suojalinnan kentän miljoonista verenimijöistä.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

24.04.2006HarjoitusMetroStars - OuJK2-3 (1-2)
16.03.2008HarjoitusMetroStars - OuJK5-0 (1-0)
08.05.2008NelonenMetroStars - OuJK4-2 (1-2)
29.07.2008NelonenOuJK - MetroStars1-1 (0-0)