OULU ON SINIMUSTA!!

28.11.2021





Oi oi kun oli mukava lauantai uudella Ouluhallilla! Yleisölle tarjottiin muutamia todella eroottisia maaleja ja hienoja suorituksia nähtiin lukuisia.

 

Ottelun alku oli molemmilta hieman hermostunutta pelaamista. Etenkin sinimustilla syötöt karkailivat yli rajojen ja alku näytti erittäinkin jännittyneeltä. Ottelun alussa koettiin myös pieniä teknisiä ongelmia, kun tulostaulun kanssa ei löydetty yhteistä säveltä ja peli jouduttiin pysäyttämään muutamaksi minuutiksi. Välittömästi tämän pakotetun ”aikalisän” jälkeen OPAn pelaaminen lähtikin heti kulkemaan paremmin.

 

Huippupaikkoja ei alkuminuuteilla juuri kummallekaan siunaantunut. Paras paikka aukesi noin kymmenen minuutin pelin jälkeen Tervarien Teemu Aittolalle, joka pääsi ampumaan oikeasta laidasta volleyn hankalaan palloon, osuma palloon oli kuitenkin erinomainen . Aittolan epäonneksi OPAn maalilla aivan järkyttävillä reisilihaksilla operoiva Ville Halonen torjui pallon kasuaalisti lonkalla kulmapotkuksi. On se Halosen Ville melkoinen HÄRKÄ.

 

Vain hetkeä myöhemmin Jere Moilanen pääsi kokeilemaan vastaavasta paikasta vasurillaan ja Jere teki sillä tavalla hassusti että ampui aivan jäätävän pommin takatolpan kautta vastustamattomasti Tervarien verkkoon. Seuraavaa osumaa saatiin odotella massiiviset 11 sekuntia kun Sami Kurosen suorastaan nöyryytti Tervarien puolustusta purjehtimalla keskialueen riiston päätteeksi maalintekoon. Kaksi aivan ihanaa osumaa 11 sekunnin sisään. Enempää maaleja ei ensimmäisellä jaksolla nähty ja tauolle mentiin 2-0 lukemissa.

 

Toiselle jaksolle Tervarit tulivat selvästi aktiivisemmalla prässillä, joka aiheutti jopa pienen pienen paniikin poikasen OPAlle. Tervarien hyvä vaihde kuitenkin tyssäsi kuin seinään legendaarisen Adrian Rizvanin ottaessaan toisen keltaisen kortin kun toista jaksoa oli pelattu vain muutama minuutti. Joulukortilla suihkuun derbystä, moikka!

 

Punaisen kortin ansiosta päästiin kokeilemaan ylivoimaa, joka tuottikin nopeasti tulosta. Sen suurempaa ylivoimakuviota ei nähty tällä kertaa. Annettiin pallo erinomaisella pelipäällä olleelle Sami Kuroselle ja muut katsoivat mitä tapahtuu. Maalihan siitä syntyi, kivalla kärkkärillä alakulmaan. 

 

Lisää kylmää vettä Tervarien niskaan tarjosi jälleen ex-Tervari Jere Moilanen, iskemällä illan toisensa 26. peliminuutilla alakulmaan.

 

Tervarit ottivatkin reikäpaidan käyttöön kun peliä oli jäljellä noin kymmenen minuuttia. Pallo liikkuikin ihan kivasti, mutta hyvin skoutattu Tervarien jatkuvasti hakema kuvio saatiinkin tilkittyä kerta toisensa jälkeen. Kuitenkin Tervaritkin saivat kuparisen rikki kun Antti Uusitalo sijoitti aivan millintarkan sijoituksen taka-alakulmaan. Tilanteessa nähtiin OPAn maalivahdilta Ville Haloselta myös Villelle harvinainen jalkapallomaalivahdeille ominainen ”rätkähdys”. Tällä kertaa Oulun Fabian Barthez ei kuitenkaan palloon aivan yltänyt ja peli lukemiin 4-1.

 

Juhani Strid kuitenkin tuhosi Tervarien haaveet avauspisteistä noin neljä minuuttia ennen loppua. Tervarien Veikka Pekkala otti loistavan torjunnan takatolpalta, mutta aina yhtä nälkäinen ”Junnu” seurasi paluupallon hyvin ja pääsi siirtämään pallon tyhjään rysään.

 

Tervareille pientä lohtua tarjosi Teemu Aittola 5-2 maalin muodossa minuutti ennen loppua, mutta OPAn Bassomiehet Strid ja Värjyvirta iskivät vielä viimeisen minuutin aikana maalit mieheen ja loppulukemat olivat näiden myötä 7-2.

 

Tänään ei joukkueessa ollut vapaamatkuatajia muita kun etelänvetelä, varamaalivahti Miko Pappinen. Koko joukkue esiintyi asenteen puolesta erinomaisesti, vaikka parannettavaa pelaamisessa on vielä rutkasti. Myöskään Roope Ahmalaa ei olla toistaiseksi myymässä, vaikka tähtipelaajan maaliton putki onkin jo kolmen ottelun mittainen.

 

Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikkoa, kun lähdetään kohti Vaasaa haastamaan sarjakärki FC KIISTO, joka on toistaiseksi voittanut kaikki pelinsä.

 

Kokoonpano:

Ville Halonen (mv.)

Miko Pappinen (mv.)

Juhani Strid (C) 2+0

Heikki Viia 0+1

Ville Värjyvirta 1+1

Roope Ahmala 0+2

Jukka Rauhala

Santeri Kokko

Anttoni Räävi

Jere Moilanen 2+0

Sami Kuronen 2+1

Teemu Mattila 0+2

Mikko Lukkarinen