BLACKBIRD LENTÄÄ OULUUN

6.6.2009


FC OPA:n kolmen kotiottelun putki käynnistyy huomenna FCJ Blackbirdin vierailulla Oulussa. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 14, koska AC Oulu valtaa illalla Castrenin ja kohtaa Ykkösen pelissä Atlantiksen.

Yleisömäärien suhteen sekä lauantai-illan että sunnuntai-iltapäivän pelit ovat olleet myrkkyä. Siitä saatiin runsaasti esimerkkejä viime kaudella ja tänäkin vuonna, kun FC YPA houkutteli niukin naukin yli sadan hengen katsomon lauantai-illan kaatosateeseen.

Viimeisimmässä kotipelissä Virkiää vastaan nähtiin jo kasvanut kiinnostus seuran viidenneksi parhaan katsojamäärän muodossa. Mielenkiinnolla odotellaankin, millaisen fanikunnan oululaisvinkkelistä nimetön ja hajuton vastustaja, koleahko sää ja aikainen alkamisaika keräävät.

FC OPA ja Blackbird kohtaavat tänään ensimmäistä kertaa seurojen historiassa. Yleensä keskisuomalaiset ovat pelanneet jossain muussa lohkossa, mutta täksi kaudeksi uudet linjanvedot ryhmien väliseen karttaan toivat Blackbirdin ja FC Vaajakosken pohjoisen joukkueiden seuraksi.

FCJ Blackbird on tällä kaudella pelannut odotuksiin nähden aavistuksen verran alakanttiin. Varsinkin vieraspelit ovat olleet sille vaikeita, sillä matkoilta on kasassa nollamerkkinen pistesaldo. Kaikki kuusi sarjapistettä ovat tulleet kotikentillä ja ainoa voitto irtosi viimeistä edellisessä pelissä FC Santa Clausia vastaan.

Blackbirdin pelaajapakka on iso arvoitus, sillä farmisopimus JJK:n kanssa voi tietää odottamattomia ja kovia vahvistuksia joukkueelle. Nyt, kun liiga on maajoukkuetauolla, saattaa Blackbirdin paitaa kantaa yllättävän koviakin vahvistuksia. Yksi useimmin Blackbirdin listoilla vilahtanut on maalivahti Sami Myllymäki.

Blackbirdin omasta kokoonpanosta kannattaa poimia esimerkiksi TamU:ssa pelaavan Tomi Petrescun vanhempi veli Stefan sekä TP-47:n paidan opiskelujen vuoksi jättänyt nuori toppari Olli-Pekka Höynälä.

Joukkueen kesken kauden hankittuihin vahvistuksiin kuuluvat Mohamed Dahir sekä mielenkiintoinen nimi kärkeen, Sükrü Uzuner. Tämä turkkilaiskärki muistetaan muutamasta Veikkausliiga-kaudesta mm. FinnPa:n paidassa. Nelikymppinen peluri ei ole otettaan maalintekoon menettänyt, sillä alkukauden otteluissa on syntynyt jo kolme osumaa ja Uzuner on noussut joukkueensa toiseksi parhaaksi maalintekijäksi.

Hauska yksityiskohta Blackbirdin kokoonpanosta kertoo, että joukkueen mukana ovat myös Matti Nykänen ja Juha Veijonen. Tokkopa laulavaa mäkihyppääjää tai yksityisetsivä Jussi Varesta täällä nähdään, vaan kyseessä ovat näiden julkkisten täysnimikaimat.

FC OPA:n joukkueesta Ville Lindgren, Joni Kauppila ja Toni Kuusirati ovat tänään Tervarien mukana, mutta ainakin kaksi ensin mainittua pukevat myös huomenna paidan päälleen. Loukkaantumisrintamalla isoin jobinposti on Vesa Järvitalon harjoituksissa paukahtanut reisi, mutta onneksi paikkaajia riittää. Muista loukkaantuneista Mikko Ollikainen on toipumassa, mutta ei pelaa vielä.

FC OPA - FCJ Blackbird on Pitkävetokohde. Kertoimet ovat 1,20 - 5,50 - 8,25.

AIKAISEMMAT KOHTAAMISET

ei aikaisempia kohtaamisia