KASVULLE LÖYTYI RAJA

2.6.2009


Vanha kävijälaskuri mittasi toukokuussa FC OPA:n sivuilla 3653 pidempään kestänyttä istuntoa. Näin ollen keskeytyksettä huikeat 48 kuukautta jatkunut kasvuputki löysi päätepisteensä, kun viime vuoden toukokuussa sivuston ennätysluvuksi tehtailtiin 3870 istuntoa. Laskua kertyi reilut 5 prosenttia.

Vaikka kasvu pysähtyi, löytyy viime kuusta pari positiivistakin lukemaa. FC OPA:n kotisivut ovat löytäneet vakiokävijäkuntansa, sillä kävijämäärät supistuivat entistä tiiviimmälle alueelle ja vain muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikkina päivinä oli yli sata istuntoa.

Päivävisiittien tasaantuminen tarkoitti myös sitä, että kuukauden korkeimpien lukujen tilastoissa ei päästy lähellekään kärkipäätä. Toukokuun paras, 9. päivä, keräsi 168 istuntoa, mikä jää viiden parhaan listalta 13 yksikköä. Sen sijaan koko kuukauden lukema, joka on se toinen positiivinen asia, yltää parhaimpien listalla toiseksi ja pudottaa viime vuoden kesäkuun pykälää alemmaksi.

Sporttisaitin uuden version oman laskurin mukaan etusivu ladattiin toukokuussa 17216 kertaa, kun vastaava lukema huhtikuussa oli 12460. Alasivut mukaan lukien latauksia oli 35845 kappaletta viime kuun ollessa 28155. Eri kävijöitä laskuri rekisteröi 12796, joka viime kuussa oli lähes sama - 11945. Voi siis olettaa, että suurin piirtein sama kannattajakunta kävi sivuilla mutta entistä useammin.

Huhtikuuhun verrattuna Sporttisaitinkin laskuri osoittaa kävijäkäyrien välien tasaantumista. Toukokuussa ei päästy kertaakaan yli tuhannen, mutta toisaalta alle 200 kävijän lukujakaan ei kertynyt ensimmäistäkään. Viime kuun peruspäivän kävijäkunta on noussut siis 200-300 välistä lähemmäksi neljää sataa. Varsinainen kävijäkeskiarvo nousi 398:sta 412:een.

Toukokuussa hiljaisinta oli vappuna ja viime viikonlopun koulun päättäjäisten ympärillä. Vilkkainta liikenne oli edustusjoukkueen pelipäivinä.