NAISTEN LIIGAKAUSI STARTTAA PIAN!
3.10.2020
FC OPAn naiset ovat nyt saaneet harjoituskauden päätökseen ja ensimmäinen liigaottelu siintää ensi viikonlopussa. Naiset ovat pelanneet jopa neljä harjoitusottelua syksyn aikana. Oulussa pelatussa harjoitusturnauksessa opalaiset voittivat FTK:n 3-2 ja liigaan nousseen KP-V:n 5-1. Myös erilliset harjoituspelit Torniossa ja Kaustisilla päättyivät Opan voittoihin 0-1 ja 1-4. Naiset ovat siis hyvin valmistautuneita kauden alkua varten ja ovat valmiina tulevaan koitokseen! Ensimmäinen liigapeli pelataan Helsingissä sunnuntaina 11.10. HIFK FS:n vieraana. Pienen lisäjännityksen tulevaan otteluun tuo se, kun aiemmin sinipaidassa viilettänyt Hanna Putaala pelaa nykyään HIFK FS:n riveissä.
Tässä valmentaja Sami Kurosen mietteitä alkavasta kaudesta: "Joukkueen runko on pysynyt melko samana edelliskauteen verrattuna ja pelaajaliikenne ollut positiivista. Hanna Putaala on siirtyny HIFK FS:n riveihin. Hienon liigadebyytin tehnyt Mia Laakso jättäytyi äitiyslomalle. Tämän lisäksi polvileikkaukseen menevä Elena Andreu joutuu pitämään taukoa pelikentiltä. Uusia pelaajia ovat Ajaxin kasvatteja Emmi Hanhineva, Minda Ala-aho ja Elli Jaatinen. Nuoret pelaajat ovat yllättäneet rohkealla pelaamisellaan ja asenteellaan harjoituksissa. Parantunut pelaajatilanne on mahdollistanut sen, että olemme voineet harjoitella paremmin kuin viimekaudella. Valmennusringin vahvistus Tarja Alakoski on osaltaan parantanut harjoitusten laatua. Viimekauden kokemuksista oppineena joukkue on valmiimpi alkavalla kaudella. Sopimuspelaajista nostan esille harjoituksissa maaleja tahkonnut Emmi Hanhineva. Klassiselta pivotilta odotetaan tehojen näkyvän myös liiga-otteluissa. Joukkueen kapteenistoon kuuluva Sanni Päkkilä näyttää esimerkillään, miten futsalia tulee pelata."
Maalivahti Anna-Liisa Honkimaan mietteitä kaudesta: "Viime kaudesta paljon oppineena ootan taas kovia pelejä. Kiva, että tulee "vanhoja tuttuja" joukkueita ykkösen ajoilta liigaan mukaan. Reeneissä ollu hyvä meininki loppukeväästä asti ja sillä jatketaan läpi kauden ?"
Taustahenkilöt: Sami Kuronen - valmentaja Tarja Alakoski - valmentaja Adrian Rizvani - valmentaja Riikka Kannisto - apuvalmentaja Terhi Jokela - fysiikkavalmentaja Marika Iivonen - joukkueenjohtaja Elena Andreou - joukkueenjohtaja
Pelaajat: 1 Anna-Liisa Honkimaa - maalivahti 31 Maria Laukkanen - maalivahti 3 Ella Frantti 5 Lotta Iivonen 6 Minda Ala-aho 7 Elli Jaatinen 8 Terhi Jokela - kapteeni 9 Sanni Päkkilä - kapteeni 11 Emmi Hanhineva 16 Sanna Tikkanen 19 Roosalotta Hilli 20 Ida Lohtander 21 Riikka Kannisto |