KARHU PURI ERIKOISTILANTEISTA
12.5.2009
Karhu - FC OPA 2-1 (0-0): Raportti, tilastot, kuvat. Kauhajoen Karhu järjesti Suomen Cupin 4. kierroksen toisen jymy-yllätyksen pudottamalla FC OPA:n kilpailusta maalein 2-1 (0-0). Karhu täten liittyi Kajaanin Spartakin ohella kerhoon, jonka jäsenet ovat raivanneet ylempisarjalaisen tieltään kohti syksyn isompia otteluita. Kauhajokisen pommin räjäyttäminen onnistui hyödyntämällä omat maalipaikat lähes 100-prosenttisella suorituksella. FC OPA sekä hallitsi ottelua suurimman osan ajasta että loi runsaasti maalipaikkoja, muttei onnistunut ohittamaan kotijoukkueen parhaana palkittua maalivahtia Anssi Kulmalaa. FC OPA tarvitsi maalitilinsä avaamiseen Kauhajoen Karhun apua, kun Janne Mahlakaarron antama kulmapotku meni oman pelaajan päästä verkon perukoille. Joistain syystä seinäjokinen erotuomari Jussi Saarijärvi merkitsi pöytäkirjaan osuman Mahlakaarron nimiin eikä omaksi maaliksi, jollainen FC OPA:n ainokainen selvästi oli. Karhu iski omat maalinsa erikoistilanteista, jotka usein tällaisessa ottelussa nousevat isoon rooliin. Eetu Lehto pääsi ensin puskemaan kulmapotkun lähietäisyydeltä maaliin ja lopulta Nuutti Panula yllätti maalillaan kokeneen Jani Luukkosen komealla vapaapotkulla. Kotijoukkueen johtomaalin jälkeen FC OPA muutti kahteenkin otteeseen peliryhmitystään ja siirsi painopistettä kohti hyökkäyspäätä. Valmista ei enää kuitenkaan tullut ja yrittäminen muuttui väkinäiseksi. Karhu pääsi lopulta noin satapäisen kotiyleisönsä riemuksi juhlimaan villisti jatkopaikkaansa. Päävalmentaja Jyrki Kylmälä pyöritteli pitkään pääkopassaan joukkueensa suoritusta ja löysi lopulta yhden tiivistävän sanan FC OPA:n päivän esityksestä. Se sana oli vastuuton. "Vaikka oli ensimmäinen nurmipeli, vaikka peli oli pitkän matkan päässä ja vaikka runkomiehiä oli pois, pelistä puuttui ryhtiä eikä tappamisen meininkiä ollut. Se oli sellaista vastuutonta." "Meillä oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi maalipaikkoja ratkaista peli hyvissä ajoin", Kylmälä heristi sormeaan. Kylmälä ei jäänyt tappiota sen kummemmin surkuttelemaan, vaan käänsi päänsä jo kohti seuraavia koitoksia. Cupista putoaminen vapauttaa kaikki resurssit sarjan käyttöön. "Yhdessä kilpailussa on tullut epäonnistuminen. Nyt panostetaan täysillä toiseen. Meillä on ollut todella hyvä alku, mutta se on vasta alku. Seuraava viikko on kova, kun kuudessa päivässä on kolme peliä ja kaksi niistä vieraissa." "Toivottavasti tappio Kauhajoella tuo koko porukalle kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja taistelua", Kylmälä ilmaisi vanhan hokeman lahjapisteiden ilmaiseksi saamisesta. Kuvat: (C) 2009, Kari Väre TILASTOT
|