VAIN PISTE KÄTEEN VIIKONLOPUSTA

28.1.2020

Juhana Mäkelä teki maalin
Juhana Mäkelä teki maalin
Jere Paalaselle kaksi maalia
Jere Paalaselle kaksi maalia
Taistelu oli tiukkaa
Taistelu oli tiukkaa
Yasir oli hyvällä pelipäällä
Yasir oli hyvällä pelipäällä
Maaaaali!!
Maaaaali!!
Ei vain lähteny, vaikka yritettiin
Ei vain lähteny, vaikka yritettiin

FC OPA – PJK 6-6 (6-4)

 

Pelin jälkeen oli hyvin sekavat tunnelmat oliko yksi piste hyvä juttu vai olisiko tästä ollut otettavissa enemmän. Itse peli oli vauhdikasta Futsalia ja monen pelaajan suusta tulikin kommentti, että vauhdikkain peli tähän mennessä tällä kaudella.

 

FC OPA aloitti pelin räväkästi ja siirtyi nopeaan tahtiin jo 2-0 johtoon. Ensin maalinteossa onnistui Teemu Mattila hyvän riiston ja siitä seuranneen vastahyökkäyksen jälkeen. 2-0 pelin siirsi Jere Paalanen. Jälleen kerran OPA:n vahva puolustaminen johti Samu Katajamäen riistoon. Samu toimitti pallon lopulta Jerelle tyhjään maaliin ja siitä oli helppo viimeistellä. Seuraavaksi iski PJK. Napakka veto kulmakuviosta ja tilanne 2-1:een. Maalintekijänä Miikä Mörö ja syöttäjänä Miika Sainio. Heti perään iski kuitenkin OPA. PJK:n Jussi Kaihlajärvi rikkoi lähellä 6m viivaa ja siitä seuranneesta vaparista Pekka Welling tykitti pallon Niko Junkkarin syötöstä maalin perukoille. Kymmenen minuutin pelin jälkeen OPA:lle tuli synkkä kolme minuuttinen, jonka aikana PJK siirtyi 3-4 johtoon. 3-2 maali tuli kulmakuviosta ja tällä kertaa Antti Ala-Myllymäki pääsi siirtämään pallon tyhjään maaliin Mörön syötöstä. 3-3 maali tuli OPA:n epäonnistuneen pelinavauskuvion jälkeen, kun Ala-Myllymäki sai jalkansa syötön väliin ja pallo pomppasi siitä tyhjään OPA maaliin. 3-4 syntyi 6 metrin pisteeltä. Tästä OPA ei masentunut vaan iski nopeaan tahtiin 4-4 ja 5-4 maalit. Ensin maalilla jälleen hyvin pelannut Juhana Mäkelä teki nousun päätteeksi komean maalin. Syöttöpisteen tähän sai Pekka. Heti perään Tommi Wellinga haastoi vahvasti laidassa ja laukoi OPA:n 5-4 johtoon Nikon syötöstä. Puoliajan lopussa Kaihlajärvi otti toisen keltaisen korttinsa. Tästä seuranneella ylivoimalla Samu pelasi Jeren jälleen tyhjään maaliin, eikä Jere tälläkään kertaa erehtynyt. Lopulta tauolle siirryttiin OPA:n 6-4 johdossa.

 

Toinen puoliaika ei ensimmäisen kaltaista ilotulitusta tarjonnut. Molemmat joukkueet saivat edelleen paikkoja luotua, mutta maaliin pallot eivät tällä kertaa samaan tahtiin löytäneet.  Harmillisesti PJK sai kavennus maalin heti puoliajan alkuun. Mikke Lindroos haastoi vahvasti laidassa ja laukoi PJK:n maalinpäähän. Mitä pidemmällä puoliaika eteni sitä enemmän PJK sai ottelua haltuunsa ja OPA joutui puolustuskannalle. Lopulta vasta maalivahdin poisottaminen ja siitä seurannut ylivoima toi PJK:lle tasoituksen. Maalin viimeisteli lopulta Ville Halme. PJK yritti vielä voitto-osumaa ylivoiman avulla, mutta tämä tarjosi lopulta OPA:lle paremmat mahdollisuudet maalintekoon. Lisämaaleja ei kuitenkaan tullut, joten pisteet jaettiin 6-6 numeroin.

 

Kokoonpano:

Juhana Mäkelä (mv.) 1+0

Olli Karppinen (mv.)

Niko Junkkari 0+2

Janne Mäntynenä

Juhani Strid

Teemu Mattila 1+0

Samu Katajamäki 0+2

Niko Puumalainen

Pekka Welling 1+1

Tommi Welling (C) 1+0

Mikko Lukkarinen

Jere Paalanen 2+0

Mikko Alahautala

 

 

FC OPA – FC Rauma 1-4 (0-2)

 

Tämä niin sanottu kuuden pisteen peli päättyi lopulta FC Rauman voittoon. OPA ei oikein missään välissä pystynyt parhaimpaansa. Todennäköisesti edellisen päivän rankka peli painoi sen verran, että viimeistelystä ja puolustamisesta puuttui viimeinen terävyys. Tämä näkyi konkreettisesti siinä, että vedot painuivat jatkuvasti yli maalin ja virheitä ei tullut normaaliin tahtiin taululle.

 

Pelin henki oli heti alusta asti selkeä. Rauma pyrkii kaikin tavoin suojelemaan omaa maaliaan ja iskee sitten vastaan paikan tullen. Välillä paikan tullen Raumalaiset toki pyrkivät iskemään ja antamaan painetta, mutta pääosin peli oli OPA:n pallon hallintaa. Niin siinä kuitenkin kävi, että FC Rauma iski ensimmäisellä puoliajalla ainoat maalit. Ensin onnistui Niila Asunmaa Niklas Myllykangaksen syötöstä. Tästä minuutti ja Jere Kyrkkö ohjasi päällään Kasper Nyholmin lähettämän korkean syötön maaliin. Puoliajan loppuun OPA sai rakennettu vielä pari laadukasta kavennuspaikkaa, mutta vedot painuivat ohi maalin.

 

Kopissa pyrittiin luomaan henkeä ja usko siihen, että vielä alkaa tapahtumaan. Kaikki näyttikin hyvältä, kun Joonas Sohlo teki OPA:n kavennuksen 1-2:een Juhani Stridin tarjoilusta. Vielä tähän samaan syssyyn Juhana Mäkelä otti uskomattoman gamesaverin takatolpalta ja hetken näytti, että OPA saa koneet käyntiin ja homman taas toimimaan, mutta tänään ei viimeistely onnistunut. Paikkoja luotiin kyllä riittävä määrä, mutta terävyys viimeistelystä puuttui.  Lopulta FC Rauma sai vielä todella onnekkaan maaliin 11 minuutin kohdalla, kun Kyrkön ampuma laukaus kimposi Asunmaan takapuolesta OPA maalin alakulmaan. Lopussa OPA yritti vielä ilman maalivahtia saada ratkaisua, mutta tervävyys puuttui ja lopulta Mikke Litmanen teki vielä 10s. ennen loppua 1-4 maalin.

 

Todella murheellinen päätös viikonlopulle, josta odotettiin kyllä paljon enemmän pisteitä kuin tuo yksi. PJK pelistä oli otettavissa 3 pistettä, mutta tällä kertaa ei vain onnistunut. Rauma peli jäi syystä tai toisesta todella hengettömäksi eikä siinä päästy missään vaiheessa parhaimpaan. Loukkaantumis- ja sairastumishuolet vaivasivat myös tätä viikonloppua, mutta sen taakse ei voi mennä. Hyvä kokoonpano saatiin kasaan molempiin peleihin. Tästä ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen vaan käännetään suupielet ylöspäin ja uskotaan parempaan. Ja onhan tämä joukkue näyttänyt, että voidaan voittaa kenet tahansa!! Tulevana viikonloppuna kohdataan kotona EBK/FS. Peli alkaa lauantaina urheilutalolla klo. 15.00.

 

Kokoonpano:

Juhana Mäkelä (mv.)

Olli Karppinen (mv.)

Niko Junkkari

Janne Mäntynenä

Joonas Sohlo 1+0

Heikki Viia

Juhani Strid 0+1

Teemu Mattila

Yasir Modareszadeh

Pekka Welling

Tommi Welling (C)

Mikko Lukkarinen

Jere Paalanen

Mikko Alahautala