KYLMÄ PUHURI KEMISTÄ

23.9.2019

Mikko Lukkarinen kamppaili pohjapelaajana
Mikko Lukkarinen kamppaili pohjapelaajana
Teemu Mattila väänsi jälleen pirteästi
Teemu Mattila väänsi jälleen pirteästi
Heikki Viia viimeisteli pilkulta
Heikki Viia viimeisteli pilkulta

FC OPA - FC KEMI 9-2 (5-0)

 

FC Kemi oli tyly vieras Oulun urheilutalolla, eikä FC OPA saanut sellaista avauskotipeliä tällä kaudelle kuin oli tarkoitus. Onneksi tästä pelistä ei vielä pisteitä jaettu ja vielä on pari viikkoa aikaa laitaa kuviot parempaan kuntoon.

 

FC Kemi tuli peliin ryminällä ja varsinkin Kemin vahvistukset Suarezin johdolla osoittivat vaarallisuutensa. FC OPA ei saanut pidettyä puolustusta tiivinä kuten oli tarkoitus. Kentällä tuli aivan liikaa sekaannuksia ja omat miehet olivat ajoittain hukassa.Onneksi Anttoni Veteläinen pelasi maalilla hyvin ja otti monta tärkeää torjuntaa heti ottelun alkuun. Lopulta tauolle siirryttiin 5-0 lukemissa. Oli OPA:llakin paikkansa, mutta maalin asti palloa ei saatu.

 

Toiselle puoliajalle korostettiin kopissa, että keskustaa pitää pyrkiä käyttämään enemmän ja puolustettaessa pitää olla aktiivisempi. Toisen puoliajan alku olikin jo parempaa peliä. Edelleen puolustuksessa tuli nukahduksia, mistä Kemi rankaisi armotta. Toinen puoliaika oli kuitenkin tasaisempi ja OPA pääsi maalin makuun, kun Heikki Viia onnistui 6m pisteeltä ja Mikko Lukkarinen pääsi viimeistelemään hienon vastahyökkäys kuvion päätteeksi takatolpalta tyhjiin. 

 

FC OPA:lta puuttui pelistä monta pelaajaa erinnäisistä syistä johtuen ja tähän peliin ei saatu kasaan kuin 7 kenttäpleaajaa ja maalivahti. Tämän taakse ei kuitenkaan voi piiloutua, sillä puuttuihan Kemiltäkin pelaajia. Nyt pidetään yhden viikonlopun tauko peleistä ja toivotaan, että loukkaantuneet ja poissaolijat pääsevät mukaan. Seuraava peli pelataan lauantaina 5.10 ja vastaan asettuu Urheilutalolla AS Moon. Peli alkaa 15.30!!

 

Kokoonpano:

Anttoni Veteläinen (mv.)

Mikko Lukkarinen (C) 1+0

Teemu Mattila

Alireza Rasuli 0+1 

Khadem Rahimi

Heikki Viia 1+0

Hannu Pirinen

Yasir Mohareszadeh