FC OPA - FC Köyhät
19.11.2018
Sarjan kolmella voitolla aloittanut FC Köyhät ja kahdella voitolla aloittanut kotijoukkue FC OPA kohtasivat kärkikamppailussa lauantai aamupäivän ottelussa. Lopulta pisteet jaettiin luvuin 3-3, eikä näiden joukkueiden paremmuuteen vielä saatu selvyyttä. Heti alusta asti oli selvää, että molemmat joukkueet olivat tulleet otteluun oikealla asenteella. Tempo oli huomattavasti kovempi kuin FC OPA:n kahdessa edellisessä ottelussa. Ensimmäistä puoliaikaa ainakin maalipaikkojen osalta hallitsi hienokseltaan kotijoukkue. Edellisien otteluiden tapaan maalipaikkojen käyttäminen oli edelleen heikolla tasolla. Toki pitää antaa tunnustusta, myös vastustajan maalivahdille, joka otti muutaman erittäin hyvän torjunnan. Lopulta FC OPA siirtyi ottelussa 1-0 johtoon, kun Joonas Sohlo tykitti riiston jälkeen vasurillaan pallon vastustamattomasti maalin perukoille. Johtoasemassa ei kuitenkaan keritty olemaan kuin hetki. 1-1 tasoituksesta vastasi Eero Kaisto, joka sai siirtää palloon tyhjään OPA maaliin Aleksi Autin hyvästä esityöstä. Maalin jälkeen peli jatkui tasaisesti ja molemmilla oli puoliajalla hetkensä. Lopulta juuri ennen taukovihellystä Justus Koivukangas pääsi syötönkatkon jälkeen yksinläpi ja vei vierasjoukkueen 1-2 taukojohtoon. Toiselle puoliajalle FC OPA tuli tasoitus ja johto maali mielessään. Toinen puoliaika kerkesi lopulta vanheta kuusi minuuttia, kun Joonas Sohlo iski jälleen. Tällä kertaa Joonaksen tykki puhui sivurajasta. FC OPA:n peliin haasteita aiheuttivat loukkaantumiset. Jo ennestään pelistä loukkaantumisen takia oli pois OPA:n pistepörssin kärkimies Heikki Viia. Vielä, kun pelinaikana vahvuudesta tippuivat, Sami Kuronen, Hannu Pirinen ja viimeisimpänä Mikko Alahautala. Näiden lisäksi muutama pelaaja sai iskuja, jotka vaikeuttivat pelaamista. Onneksi kokoonpanossa oli paljon pelaajia ja kaksi täyttä kenttää saatiin kasaan ottelun loppuun asti. FC OPA:n tavoittelema johtomaali jäi kuitenkin tällä kertaa haaveeksi, kun Justus Koivukangas iski pelin toisensa. Näyttävä kuvio ja näyttävä maali, jossa OPA:n maalille tuuraamaan hälytetty Pasi Hilli jäi vaille mahdollisuuksia. Pasi pelasi kaikkinensa hyvän pelin ja antoi torjunnoillaan OPA:lle mahdollisuuden voittaa peli. Lopussa FC OPA haki tasoitusta vielä ottamalla maalivahdin pois. Ylivoima pelaaminen ei kuitenkaan tuonut tulosta, mutta tasoitus saatiin, kun ylivoimakenttä kutsuttiin hetkeksi huilaamaan. Mikko Alahautala rynni väkisin pelin tasoihin. Loistavan syötön heittämällä maaliin tarjosi Pasi Hilli. Enempää maaleja pelissä ei enää nähty. Lopulta tulos oli pelitapahtumiin nähden melko oikeutettu ja kummallakin oli paikkansa lisämaaleihin. Toki FC OPA:n silmälasien läpi paremmalla viimeistelyllä voitto olisi kuulunut OPA:lle. Nyt on viikko aikaa valmistautua seuraavaan tiukkaan peliin, joka pelataan 24.11 lauantaina Pudasjärvellä FC Kurenpoikia vastaan. Valmennuksen onkin syytä analysoida, miksi voittoa ei tullut ja mitä asioita voidaan tehdä vielä pare Kooste: https://m.youtube.com/watch?v=ZNYbN5ah4ks
TILASTOT FC OPA – FC Köyhät 3-3 (1-2) Erotuomarit: Kari Puranen, Miika Mononen KOKOONPANO Alahautala Mikko 1+0 |