KAJHA PALAA VAHVISTUSTEN KERA
27.3.2009
Huominen alkuilta kuluu kevättä odotellessa, kun FC OPA saa harjoitusotteluun vieraakseen Kolmosessa pelaavan Kajaanin Hakan. Ottelu pelataan Heinäpään tekonurmella ja se vihelletään käyntiin klo 17:15. Yleisöryntäyksen mahdollisuutta supistanevat yhtä aikaa olevat Kärppien välierä- ja Suomen maajoukkueen MM-karsintaottelut. Luvassa on siis todellista urheilujuhlaa suurkuluttajille kuin yksittäisten lajien ystävillekin. Nyt onkin korkea aika ostaa pikavauhdilla tallentava digiboxi, lähteä happihypylle Heinäpäähän ja kuluttaa ilta katsomalla pelejä nauhalta. FC OPA ja KajHa kohtasivat edellisen kerran tammikuussa ottelussa, joka oli harjoituskauden avaus kummallekin. Kohtaaminen olikin varsin verkkainen ja sekava. Silloin voitto jäi Ouluun Mika Kosken tekemällä maalilla. Tammikuisesta peli on kehittynyt molemmilla ja nyt KajHa palaa kaupunkiin uusien ulkomaalaisvahvistustensa kera. Hakalla on heittää kehiin Nika Kiladze, Petr Devitkine, Levan Lomidze, Junior Obagbemiro sekä joskus FC OPA:ssakin pyörähtänyt Nathaniel Amos. FC OPA pelaa lauantaina ilman loukkaantuneita Joni Kauppilaa, Toni Kuusiratia, Vesa Järvitaloa ja Ari Makowskia sekä Janne Yrjönheikkiä, joka on matkoilla. Lisäksi sairaslistan ja pelikuntoisuuden välimailla häilyy kuumeinen Mikko Ollikainen. Päävalmentaja Jyrki Kylmälä lupaili otteluun viimeisiä yllätyskokeiluja. Mitä ne ovat, jääkööt nähtäväksi Heinäpäässä. |