HARJOITUSOTTELUITA TULOSSA
18.10.2017
Vaivaako sinua tekemisen puute torstai-iltana? Ei hätää. Urheilutalolla voi katsoa futsalia. FC OPA:n miesten joukkueen harjoitteluryhmä jaetaan torstaina kahtia ja pelataan kaksi harjoitusottelua kakkosen paikallisvastustajia vastaan. Ensin tulee vastaan OsPa. Ottelu alkaa noin 20.25. Toinen ottelu on heti perään ja se pelataan FC Köyhiä vastaan. alkamisaika on noin 21.40. Harjoitusottelut lienevät viimeiset miehille ennen sarja-avausta. Miesten joukkueiden tilanne on sikäli erikoinen, että harjoitusryhmässä on kaikkiaan 29 pelaajaa. Tämä mahdollistaa kahden joukkueen (kakkosessa ja kolmosessa) pelaamisen samalla taktiikalla. Haasteena on valmennusryhmällä löytää oikeat kokoonpanot otteluihin. Torstain otteluissa mukana on "tavanomainen" määrä pelaajia eli työ-, opiskelu- ja terveyssyiden vuoksi puuttuu sen verran, että kokoonpanoissa on kummassakin kokoonpanossa maalivahtien lisäksi kahdeksan kenttäpelaajaa. Vastustajajoukkueet ovat FC OPA:n kannalta varsin erilaisia. OsPa on kohdattu monta kertaa ja joukkueen tyyli tiedetään melko tarkkaan. FC Köyhiä vastaan sen nykymuodossa ei ole pelattu ja ainoa tieto joukkueesta on viikon takaa, kun se pelasi harjoitusottelu MBKU:ta vastaan. Havaintojen mukaan vastustaja pelaa varsin vauhdikasta ja suoraviivaista futsalia. Naisten joukkue suuntaa viikonloppuna Seinäjoelle, jossa se jatkaa harjoitusotteluidensa sarjaa. Joukkueen ensimmisessä ottelussa se pelasi naisten liigassa pelaavaa FTK:ta vastaan tasapelin 4-4. Ensimmäinen peli oli lupauksia antava. Viikonlopun jälkeen naisten joukkueen tasosta ollaan sitten viisaampia. Tervetuloa seuraamaan FC OPA:n pelejä. |