PALKINNOT JAETTIIN JA KAKUT SYÖTIIN
23.3.2017
FC OPA:n seurajuhla pidettiin perinteisin menoin ravintola Rauhalassa. FC OPA:n seurajuhlassa oli tarjolla kahvia, teetä, mehua ja makoisaa toffeekakkua. Kakku syötiinkin loppuun. Tarjoilujen ohessa seuran puheenjohtaja loi katsauksen menneeseen kauteen. Tämän jälkeen jaettiin palkinnot. Ensimmäinen kategoria oli kauden kehittynein. Monesta hyvästä vaihtoehdosta kehittyneimmäksi pelaajaksi valikoitui ensimmäistä kautta futsalia pelannut mutta peräti kolmeen hattutemppuun yltänyt Sampo Lastuvirta. Toinen kategoria oli joukkueiden johdon ja seurajohdon valitsemat kauden pelaajat. Joukkueissa oli ilahduttavasti mahdollisuus valita useista hyvistä vaihtoehdoista. Valinnat kohdistuivat seuraaviin pelaajiin: - Edustusjoukkue: Niko Junkkari Kolmas ja tärkein kategoria oli kauden joukkuepelaaja eli tsemppari. Palkinnot jaettiin joukkueittain tehdyn äänestyksen perusteella. Hyvästä joukkuehengestä kertoo äänestyksessä annettujen ääneten jakautuminen kussakin joukkueessa yhdesälle pelaajalle. Hyvistä ehdokkaista äänikuninkaiksi selvisivät: - Edustusjoukkue: Pasi Hilli Pelaajapalkintojen jälkeen jaettiin vielä palkinto taustavaikuttajalle. Ensimmäinen tastavaikuttajan palkinto meni iyseoikeutetusti Ralf Mattsonille. Palkintojen jaon jälkeen ilta jatkui mukavan rupattelun merkeissä kunnes joukot hajaantuivat kuka minnekin ajatukset jo ainakin osalla ensi kaudessa. Kaikki palkitut löytyvät vuosien varrelta täältä LINKKI. |