LAUANTAINA LOISKUU

12.1.2017



Pasi Hillin torjunnoille on taas kysyntää.
Pasi Hillin torjunnoille on taas kysyntää.

Lauantaina 14.1.2017 on FC OPA:lla kaikki kolme joukkuetta pelissä. Tärkein ottelu on luonollisesti edustusjoukkueen ottelu Sääksjärven Loisketta vastaan Urheilutalolla klo 19.00 alkaen.

FC OPA kohtasi Sääksjärven Loiskeen heti sarjan alussa ja kärsi vieraspelissään kirvelevän 3-2 tappion. Tätä tulosta olisi nyt tarkoitus lähteä korjaamaan ja kotivoitto olisi todella maukas ottaa.

Sääksjärven Loiske on kerännyt sarjassa 15 pistettä ottamalla neljä voittoa ja pelaamalla peräti kolmesti tasan. Pelaamissaan otteluissa se on tehnyt 42 maalia ja päästänyt 47. Vastassa on siis kelpo joukkue, joka pelasi putkeen viisi tappiollista ottelua mutta voitti edellisellä kierroksella AS Moonin.

FC OPA:n edelliset pelit ovat olleet parasta futsalia mitä joukkue on esittänyt ykkösessä. Kolmessa edellisessä ottelussa joukkue on saanut voiton, tasapelin ja viime hetken tappio sarjajohdossa olleelta Mad Maxilta. Joukkueen peli on kehittynyt ja erityisesti Mad Maxia vastaan joukkue olisi ansainnut pisteitä. Kolmen viimeisen ottelun maaliero on joukkueella 10-10.

Kuluneen viikon harjoituksissa on ollut hyvä ilme mikä tietysti enteilee hyvää lauantaille. Hyvä harjoitusvire pitää vaan saaada vielä siirretyä Urheilutalon parketille lauantaina.

FC OPA:n loukkaantumisrintamalta kuuluu myös iloisia uutisia. Retu Värri, Joonas Sohlo ja Sami Kuronen ovat esiintyneet jo harjoituksissa ja mahdollisesti yksi heistä tekee paluun pelikentille pelipaita päällä lauantaina. Kannattaa tulla katsomaan kuka se on!

Oulun kaupungin valtuustoryhmien edustajista vierailuvuorossa on Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Vuorio.

Ottleu alkaa Oulun Urheilutalolla lauantaina klo 19.00. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!

P.S. Ota vähintään yksi kaveri/puoliso//tuttava/satunnainen kulkija mukaasi.